Koirankoulutuksessa onnistumiseen vaikuttaa koiran ominaisuuksia enemmän koiran ja ohjaajan välinen suhde. Olipa tavoitteena hyvä arkikäytös tai menestymnen kokeissa huipputasolla, kaikki alkaa – ja kaikessa päädytään koiran ja ohjaajan välisen suhteen vahvuuteen. Hyvän suhteen yksi tärkeimpiä osia on johdonmukaisuus niin koiraa opettaessa kuin arkea eläessä.  Kaikessa yksinkertaisuudessaan koiran käytöstä tai toimintaa ohjataan hyväksy tai hylkää- periaatteella. Hyväksyminen osoitetaan palkitsemalla ja hylkääminen palkitsematta jättämisellä. Teoriassa siis hyvin yksinkertaista. Käytännössä ei.

Hip ja perusasento

Olen tänäkin vuonna käynyt paljon eri koulutuksissa ja valmennuksissa nuorimman koirani Hipin kanssa. Jokaisessa koulutuksessa treeniajasta on käytetty aika merkittävä aika perusasennon harjoitteluun. On haettu oikeaa aktiivisuutta, tekniikkaa, keskittymistä ja häiriökestävyyttä. On mietitty pään asentoa ja oikeaa ilmettä. Tähän siis kaikki vuosien treeni huipentuu: Perusasennon opettamiseen!  Toki, täytyy myöntää, joskus vuosia sitten peruasento tarkoitti minulle sitä paikkaa vasemmalla sivullani. Tänä päivänä se tarkoittaa ensisijaisesti tunnetilaa. Kaikkien kouluttajien kanssa olemme päätyneet lopputuloseen, että koira tekee tosi kivasti, mutta ohjaajan eli minun pitää osata määrittää tarkemmin kriteerit.

Kriteeri ja päämäärät

Jotta opettaessa voidaan asettaa palkitsemiselle kriteerit, pitää olla jonkin päämäärä mitä kohti on tarkoitus edetä. Minulla esimerkiksi perusasennolle tavoitteena on koiran voima ja itsevarmuus perusasennossa ja tunne, että koira on siinä 100% läsnä ja keskittynyt. Lisäksi eri vihjesanoilla tulisi pystyä koiran tunnetilaa säätelemään siten, että esimerkiksi koira on ennen seuraamista korkeammasa vireessä kuin ennen tunnistusnoutoa, mutta ulospäin perusasennon tulisi kuitenkin näyttää samalle. Perusasentoon siirtyessä koiran tulisi olla innokas ja aktiivinen, mutta kuitenkin tarkka. Etutassujen pitäisi osua tiettyyn kohtaan jalkani vieressä ennen kuin takaosa lähtee kääntymään. Lopussa istumisen tulisi olla nopea ja koiran ryhdikäs. Ja tärkeimpänä katse, josta näkyy Se Tunne. Harjoiteltavia asioita on siis tosi paljon.

Jos päämäärää ei voi määrittää, pystyykö sellaista tavoittelemaan? Ilman päämäärää ei voi olla myöskään kriteerejä.

Kriteeri ja palkitseminen

Olen määrittänyt perusasennolle, kuten kaikelle muullekin, tärkeimmäksi tunnetilan, jossa koira on opettaessa. Alussa tärkeintä on, että koira on innokas ja yritteliäs ja todella tavoittelee palkkiota. Haluan, että koira oppii oivaltamaan ja sisäistää opetettavan asian. Perusasentoa opettaessa opetettavat asiat voi jakaa eri osa-alueisiin ja niitä voi harjoitella erillisinä. Harjoteltavia asioita on mm. vauhti, kontakti, tekniikka ja häiriökestävyys. Koiran edistyessä myös kriteeri palkitsemiselle nousee.

Hipin kohdalla perusasennossa haastetta on tuonut eniten tekniikka. Se on ollut pienestä asti koira, joka juoksee mieluiten kaartaen eikä suoraan. Tässä kohtaa olen epäonnistunut kriteereissä. Olen vahvistanut kaarrosta, koska olen keskittynyt enemmän johonkin asiaan, mikä seuraa perusasennon jälkeen kuten esim. jonkun liikekokonaisuuden aloitukseen. Vaikka se ei olisi saanut siitä palkkiota, olen hyväksynyt sen sillä, että se on saanut jatkaa tekemistä, jonka se on kokenut palkitsevaksi. Kisoihin olen saanut sen paremmaksi tiettyjä harjoituksia tekemällä, mutta itse ongelma on siellä kyllä olemassa. Jos kriteerit olisi olleet selkeämmät ja olisin keskittynyt niihin aikaisemmin, pääsisin ehkä nyt vähemmällä työllä. Toisaalta, jos kaikki menisi aina suunnitellusti (tai nyt edes kunnolla suunnittelisi!) niin tulisi paljon vähemmän opittua!

Kriteeri ja motivaatio

Kriteereillä on suuri vaikutus myös motivaatioon. Jos harjotellessa esim. kriteeri palkitsemiselle on liian korkea ja koira yltää sille tasolle vain harvoin, motivaatio laskee. Aiemmin helppokin tehtävä muuttuu koiran mielestä tylsäksi, koska odotusarvo palkkiolle on myös laskenut. On myös koiria, jotka alkavat tässä tilanteessa yliyrittämään. Pitäisi myös aina miettiä opetettavan asian ja ehkä hyvin pienenkin yksityiskohdan vaatimisen vaikuttaminen kokonaisuuteen. Jos harjoittelussa keskitytään vain pienin nyansseihin saattaa vaikutus kokonaisuuten olla negatiivinen. Jos esim. noudossa ongelmana on esim. luovutuksessa pään asennon muuttuminen, tulisi sitä kohtaa harjoitella ja vahvistaa koiralle palkitsemalla juurikin sitä kohtaa. Mitä pienemmäksi opetettavan tehtävän voi pilkkoa, sitä helpommin koira voi ymmärtää mitä sen tulisi tehdä.

Motivaatio voi laskea myös liian matalista kriteereistä. Jos palkkio tulee aina eikä kriteeri palkkiolle koskaan nouse (eli opettamisessa ei edetä), miksi tehdä enemmän, jos vähemmällä vaivalla saa saman palkkion? Monesti käykin niin, että esim. koiran vireen laskiessa ohjaaja alkaa innostamaan ja houkuttelemaan koiraa ja palkkio tulee entistä helpommin. Koiran kannattaa passivoitua, koska se pääsee sillä haluamaansa päämäärään.

Frida tarkkana

Jos koira taas osaa asian, voi palkitsemiskriteerin nosto kasvattaa keskittymistä ja motivaatiota. Esimerkiksi osaava ja itsevarma koira voi myös heittäytyä huolimattomaksi, jolloin tehtävää vaikeuttamalla koiran keskittyminen ja motivaatio voi myös kasvaa. Yhtä hyvin on kuitenkin tilanteita, joissa on järkevämpää ja koiraystävällisempää myös kriteerejä laskea. Jos koira on esimerkiksi jännittynyt tai hermostunut jostain ulkoisesta ärsykkeestä, voi tehtävän helpottaminen, mutta aktiivisuuden palkitseminen toimia paremmin.

Siispä kriteerejä miettimään, treenisuunnitelman tekoon ja tavoitteita saavuttamaan!

Ei ole helppoa olla koira, kun ohjaajalla on kriteerit hukassa

Kuvat: Johanna Flinck