Pondera

Blogi

Elämä on laiffii! – Ajatuksia kilpailemisesta Matti Nykäsen teesein.

By / Blogi / Kommentit pois päältä artikkelissa Elämä on laiffii! – Ajatuksia kilpailemisesta Matti Nykäsen teesein.

Jännitätkö kilpailemista? Niin minäkin! Tiedätkö kuka olisi loistava psyykkinen valmentaja? No Nykäsen Matti!

”Se on ihan fifty-sixty miten käy!”

Hyväksy epävarmuus. Varmasti suurin syy jännittämiseen on epäonnistumisen pelko. Osa vain hallitsee tätä pelkoaan ja jännitystään paremmin kuin toiset. Pelko on monesti tunteista se, jota ei hyväksytä eikä osata näin ollen myös käsitellä. Jännitystä pitäisi kuitenkin käsitellä, miettiä mitä asioita esim. kisatilanteessa ihan oikeasti pelkää ja onko niillä minkäänlaista todellisuuspohjaa. Yksi asia on kuitenkin varma: epävarmuus. Voit onnistua tai epäonnistua, hyväksy se. Hyväksy epävarmuus niin uskallat onnistua!

”Jos minulta on ennen lähtenyt mopo käsistä niin nyt lähti kyllä sanoisinko, että formula!”

Epäonnistuminen. Se tunne, kun kaikki alkaa mennä pieleen, voi olla musertava. Epäonnistuminen saa tuntua pahalle! Mutta epäonnistumisen tunteeseen ei pidä jäädä rypemään! Usein ensimmäinen fiilis on, että kaikki epäonnistui, sitten muistaa, että jokin asia kuitenkin onnistui ja ehkä joku toinenkin…

Kun kisatilanteessa koira ottaa hatkat puffettiin tai käy kesken suorituksen pussaamassa tuomaria, niin vaikka juuri sillä hetkellä voi tuntua, että kuolee häpeään, niin oikeastihan niistä kaikista noloimmista kisamokista saa vuosien varrella parhaat naurut.

”Tekemätöntä ei saa tekemättömäksi”

Harjoittele. Opettele. Ole utelias. Jos et harjoittele, et menesty. Viimeisen illan panikointi on  hyödytöntä, taidot joko on olemassa tai ei ole. Silloin muistuu ehkä mieleen mitä kaikkea olisi pitänyt harjoitella. Kirjaa ne ylös ja toteuta kisan jälkeen. Monesti puhutaan lahjakkuudesta ja ehkä moni asia saattaa jonkun toisen tekemänä aina näyttää helpommalle. Lahjakkuudella ei kuitenkaan voiteta kisoja koiraharrastuksessa eikä mäkihypyssä. Menestyksen saavuttaa vain harjoittelemalla

”Ehkä otin, ehkä en, so not, kunhan hyppy kulkee!”

Olosuhteet. Sää on mitä on, kisapaikka on mitä on, järjestelyt on mitä on. Älä mieti asioita joihin et voi vaikuttaa. Ehkä sinun olotilakaan ei ole paras mahdollinen. Jos nukkuminen jäi vähiin tai pikkujoulut venyivät. Nämä kaikki on olosuhteita. Sulje ne pois mielestäsi ja keskity vain tekemiseen. Hyvin harjoiteltu homma toimii, olipa olosuhteet mitkä vaan.

”Kaikki on all right ainakin mulla, en tiedä onko muilla!”

Keskittyminen. Jokaisella on oma tapansa keskittyä. Joku tahtoo olla yksin ja toinen taas lievittää jännitystään puhumalla tauotta. Kisatilanteessa ole ihmisten kanssa joista saat voimaa ja itseluottamusta. Vältä niitä, jotka nostavat negatiivisia tunteita pintaan. Riittää, että sinulla on hyvä olla. Älä mieti muiden fiiliksiä.

”Sovitaanko, että sinä olet vahtimestari ja minä olen maailmanmestari”

Asenne. Sinä olet päällikkö, kisa on sinua varten! Sinun asenne ratkaisee ja koirakin sen kyllä huomaa. Järjestelyt ja tuomarit on siellä sinua varten. Kisaa tällä asenteella, mutta muista kuitenkin käyttäytyä fiksusti muita kisaajia, järjestäjiä kuin tuomariakin kohtaan. Tämä asenne on tarkoitettu nimenomaan sun koiraa varten, sen pitää tietää, että sinulla on homma hallussa!

”Kaiken kokeneena voin sanoa, että jotain on vielä kokematta”

Kokemus. Niin onnistumiset kuin epäonnistumisetkin kasvattavat kokemusta ja kokemus lievittää jännitystä. Valmentaja, treeni- ja kisakaverit voivat antaa vinkkejä, mutta kokemusta saa kuitenkin vain kisaamalla. Vaikka kokemusta olisi kertynyt vuosien ja ehkä satojen kisojen kautta, elämä osaa aina yllättää.

”Elämä on laiffii!”

Mittasuhteet. Kun ahistaa, jännittää, pyörryttää, vapisuttaa ja tuntuu, että happi loppuu, niin loppujen lopuksi, elämäähän se kisaaminenkin vain on. Vaikka jännittäminen voi tuntua pahalle, niin oikeastihan se on se tunne, mitä sillä kisaamisella haetaan? Kun onnistuu, niin kukaan ei enää muista, mille se jännittäminen tuntui vaan kehon ja mielen valtaa vain se suurenmoinen onnistumisen tunne!

****

Mietitkö alussa, että saapa nähdä mitä tästä tulee? Kun luin Matti Nykäsen lausahduksia en voinut välttyä ajatukselta, että ehkä hänellä olisi ollut vielä enemmän annettavaa psyykkisenä valmentajana kuin laulajana. Seuraavan kerran kun kisaat, mieti Mattia! Kaikki on ihan UP YOURS!

Kaikkien väliotsikoiden lainaukset: Matti Nykänen, maailman menestyneinen mäkihyppääjä.

 

Kriteerit

By / Blogi / Kommentit pois päältä artikkelissa Kriteerit

Koirankoulutuksessa onnistumiseen vaikuttaa koiran ominaisuuksia enemmän koiran ja ohjaajan välinen suhde. Olipa tavoitteena hyvä arkikäytös tai menestymnen kokeissa huipputasolla, kaikki alkaa – ja kaikessa päädytään koiran ja ohjaajan välisen suhteen vahvuuteen. Hyvän suhteen yksi tärkeimpiä osia on johdonmukaisuus niin koiraa opettaessa kuin arkea eläessä.  Kaikessa yksinkertaisuudessaan koiran käytöstä tai toimintaa ohjataan hyväksy tai hylkää- periaatteella. Hyväksyminen osoitetaan palkitsemalla ja hylkääminen palkitsematta jättämisellä. Teoriassa siis hyvin yksinkertaista. Käytännössä ei.

Hip ja perusasento

Olen tänäkin vuonna käynyt paljon eri koulutuksissa ja valmennuksissa nuorimman koirani Hipin kanssa. Jokaisessa koulutuksessa treeniajasta on käytetty aika merkittävä aika perusasennon harjoitteluun. On haettu oikeaa aktiivisuutta, tekniikkaa, keskittymistä ja häiriökestävyyttä. On mietitty pään asentoa ja oikeaa ilmettä. Tähän siis kaikki vuosien treeni huipentuu: Perusasennon opettamiseen!  Toki, täytyy myöntää, joskus vuosia sitten peruasento tarkoitti minulle sitä paikkaa vasemmalla sivullani. Tänä päivänä se tarkoittaa ensisijaisesti tunnetilaa. Kaikkien kouluttajien kanssa olemme päätyneet lopputuloseen, että koira tekee tosi kivasti, mutta ohjaajan eli minun pitää osata määrittää tarkemmin kriteerit.

Kriteeri ja päämäärät

Jotta opettaessa voidaan asettaa palkitsemiselle kriteerit, pitää olla jonkin päämäärä mitä kohti on tarkoitus edetä. Minulla esimerkiksi perusasennolle tavoitteena on koiran voima ja itsevarmuus perusasennossa ja tunne, että koira on siinä 100% läsnä ja keskittynyt. Lisäksi eri vihjesanoilla tulisi pystyä koiran tunnetilaa säätelemään siten, että esimerkiksi koira on ennen seuraamista korkeammasa vireessä kuin ennen tunnistusnoutoa, mutta ulospäin perusasennon tulisi kuitenkin näyttää samalle. Perusasentoon siirtyessä koiran tulisi olla innokas ja aktiivinen, mutta kuitenkin tarkka. Etutassujen pitäisi osua tiettyyn kohtaan jalkani vieressä ennen kuin takaosa lähtee kääntymään. Lopussa istumisen tulisi olla nopea ja koiran ryhdikäs. Ja tärkeimpänä katse, josta näkyy Se Tunne. Harjoiteltavia asioita on siis tosi paljon.

Jos päämäärää ei voi määrittää, pystyykö sellaista tavoittelemaan? Ilman päämäärää ei voi olla myöskään kriteerejä.

Kriteeri ja palkitseminen

Olen määrittänyt perusasennolle, kuten kaikelle muullekin, tärkeimmäksi tunnetilan, jossa koira on opettaessa. Alussa tärkeintä on, että koira on innokas ja yritteliäs ja todella tavoittelee palkkiota. Haluan, että koira oppii oivaltamaan ja sisäistää opetettavan asian. Perusasentoa opettaessa opetettavat asiat voi jakaa eri osa-alueisiin ja niitä voi harjoitella erillisinä. Harjoteltavia asioita on mm. vauhti, kontakti, tekniikka ja häiriökestävyys. Koiran edistyessä myös kriteeri palkitsemiselle nousee.

Hipin kohdalla perusasennossa haastetta on tuonut eniten tekniikka. Se on ollut pienestä asti koira, joka juoksee mieluiten kaartaen eikä suoraan. Tässä kohtaa olen epäonnistunut kriteereissä. Olen vahvistanut kaarrosta, koska olen keskittynyt enemmän johonkin asiaan, mikä seuraa perusasennon jälkeen kuten esim. jonkun liikekokonaisuuden aloitukseen. Vaikka se ei olisi saanut siitä palkkiota, olen hyväksynyt sen sillä, että se on saanut jatkaa tekemistä, jonka se on kokenut palkitsevaksi. Kisoihin olen saanut sen paremmaksi tiettyjä harjoituksia tekemällä, mutta itse ongelma on siellä kyllä olemassa. Jos kriteerit olisi olleet selkeämmät ja olisin keskittynyt niihin aikaisemmin, pääsisin ehkä nyt vähemmällä työllä. Toisaalta, jos kaikki menisi aina suunnitellusti (tai nyt edes kunnolla suunnittelisi!) niin tulisi paljon vähemmän opittua!

Kriteeri ja motivaatio

Kriteereillä on suuri vaikutus myös motivaatioon. Jos harjotellessa esim. kriteeri palkitsemiselle on liian korkea ja koira yltää sille tasolle vain harvoin, motivaatio laskee. Aiemmin helppokin tehtävä muuttuu koiran mielestä tylsäksi, koska odotusarvo palkkiolle on myös laskenut. On myös koiria, jotka alkavat tässä tilanteessa yliyrittämään. Pitäisi myös aina miettiä opetettavan asian ja ehkä hyvin pienenkin yksityiskohdan vaatimisen vaikuttaminen kokonaisuuteen. Jos harjoittelussa keskitytään vain pienin nyansseihin saattaa vaikutus kokonaisuuten olla negatiivinen. Jos esim. noudossa ongelmana on esim. luovutuksessa pään asennon muuttuminen, tulisi sitä kohtaa harjoitella ja vahvistaa koiralle palkitsemalla juurikin sitä kohtaa. Mitä pienemmäksi opetettavan tehtävän voi pilkkoa, sitä helpommin koira voi ymmärtää mitä sen tulisi tehdä.

Motivaatio voi laskea myös liian matalista kriteereistä. Jos palkkio tulee aina eikä kriteeri palkkiolle koskaan nouse (eli opettamisessa ei edetä), miksi tehdä enemmän, jos vähemmällä vaivalla saa saman palkkion? Monesti käykin niin, että esim. koiran vireen laskiessa ohjaaja alkaa innostamaan ja houkuttelemaan koiraa ja palkkio tulee entistä helpommin. Koiran kannattaa passivoitua, koska se pääsee sillä haluamaansa päämäärään.

 

img_3061Frida tarkkana

Jos koira taas osaa asian, voi palkitsemiskriteerin nosto kasvattaa keskittymistä ja motivaatiota. Esimerkiksi osaava ja itsevarma koira voi myös heittäytyä huolimattomaksi, jolloin tehtävää vaikeuttamalla koiran keskittyminen ja motivaatio voi myös kasvaa. Yhtä hyvin on kuitenkin tilanteita, joissa on järkevämpää ja koiraystävällisempää myös kriteerejä laskea. Jos koira on esimerkiksi jännittynyt tai hermostunut jostain ulkoisesta ärsykkeestä, voi tehtävän helpottaminen, mutta aktiivisuuden palkitseminen toimia paremmin.

Siispä kriteerejä miettimään, treenisuunnitelman tekoon ja tavoitteita saavuttamaan!

hipruutu-3

Ei ole helppoa olla koira, kun ohjaajalla on kriteerit hukassa :)

Kuvat: Johanna Flinck

Ohjaajan tunnetila.

By / Blogi / Kommentit pois päältä artikkelissa Ohjaajan tunnetila.

Tänä päivänä koirien kouluttamisessa hyödynnetään paljon tunnetiloja. Koirasta halutaan rakentaa aktiivinen, keskittynyt ja itsevarma työskentelijä. Esimerkiksi paikallaoloa opettaessa koiran tulisi olla rauhallinen, mutta ei kuitenkaan siirtyä passiivisuuteen. Seuraamiseen halutaan taas alusta asti suurta aktiivisuutta, innokkuutta ja selvästi korkeampaa virettä kuin paikallaoloon. Epävarmuus tai pelko kuuluu tietysti tunteisiin, joita halutaan välttää. Varsinaiseen pelkoon tarvitaan yleensä aika suuri ulkoinen ärsyke kuten paikallaolossa ärhentelemään tullut koira. Epävarmuus on taas monesti ohjaajan aiheuttama ”koulutusvirhe”.

Paikkis

 

Eri koirayksilöillä ja erilaisilla elämäntapahtumilla on toki vaikutusta myös tunneoppimiseen. Yksi on ominaisuuksiltaan jo sellainen peruspositiivinen koira, joka on utelias, rohkea ja hyvähermoinen ja toinen taas varovainen tai hermostunut. Tasapainoisen koiran tunnetilaan on helpompi vaikuttaa ja esimerkiksi vireen vaihtelua on helpompi opettaa. Koiran tunnetilaa miettiessä ei kuitenkaan tulisi unohtaa ohjaajan oman tunnetilan vaikutusta.

Aatu1

Ohjaajan tunnetilan merkitys näkyy parhaiten koiraa palkittaessa. Olen vuosien varrella nähnyt eri lajien Suomen ja maailman huippujen treenejä ja kilpailusuorituksia ja se mikä erottaa hyvän ja huippuohjaajan toisistaan on palkitseminen.

Käytän sanaa tapapalkitseminen kuvaamaan sitä, kun ohjaaja ei ole oikeasti tyytyväinen koiran suoritukseen, mutta palkitsee koiran, koska jossain kohtaa vaan tapana on palkita. Kun palkitsemisesta puuttuu täysin ohjaajan tunne ja ohjaajan viesti koiralle on ”ihan hyvä”. Kun palkitsemisessa ei ole aitoa tunnetta mukana, myös ilmeet ja eleet ovat erilaiset. Huonoin tilanne on ehkä silloin, kun ohjaaja ajattelee ”surkea suoritus” ja palkitsee koiraa kuitenkin, tavan vuoksi. Koiran saama viesti ohjaajalta on täysin ristiriitainen. Toisaalta se saa ehkä mieleisen palkkion, mutta ohjaaja on kuitenkin kireä, jolloin koira voi reagoida palkitsemiseen palkkiota välttämällä. Koira voi esim. välttää tästä johtuen leikkimistä.

IMG_4374

Yksi haaste on tietysti se, että on vaikea olla koko tunteella mukana palkitsemisessa jos ei ole koiran suoritukseen tyytyväinen. Mutta miksi sitten pitäisi palkita? Entä jos oma tunne taas on aina tyytymätön? Tyytymättömyyteen voi toki olla monia syitä, mutta varmasti kärkipäässä on liian korkeat kriteerit. Koira ei koskaan yllä tehtävissä sille asetettuun vaatimustasoon ja ohjaaja ei ole koskaan tyytyväinen. Tästä seurauksena koira alkaa kokea tehtävät vaikeaksi, kun ”mikään ei riitä” ja sen sen motivaatio laskee. Koiran osaamistason ja palkitsemiskriteerin tulisi kohdata, jotta koiraa voisi oikeasti palkita tunteella ”Vau miten hienosti!!!”.

Omien ajatusten ja käytösmallien muuttaminen on vaikeaa. Aika monesti suuret tavoitteet saa aikaan liian suuren kriittisyyden, joka taas johtaa huonoon palkitsemiseen ja sitä kautta koira ei etene ja päämäärä katoaa koko ajan kauemmaksi. Virheitä tärkeämpää on nähdä onnistumiset ja iloita niistä. Tapahtuneet virheet ei tietenkään katoa itsestään ja ne täytyy käydä läpi ja miettiä miten suunnittelisi seuraavan haroituksen siten, että niitä ei tulisi tai niitä pääsisi korjaamaan. Virheet eivät ole vihollinen vaan kehitysmahdollisuus. Suurimman osan teknisistä virheistä saa korjattua, mutta väärän tunnetilan korjaaminen on joskus lähes mahdotonta. Pennun ja nuoren koiran treenaamisessa ohjaajan oikealla tunteella on eniten merkitystä.

Jos treenitilanteissa oma tunnetila on kohdillaan, kisatilanne saa helposti aikaan tunnetilan muutoksen. Itsevarmuuden ja hyvän fiiliksen tilalle tuleekin jännitys ja epävarmuus. Kilpailuihin henkisesti valmistautuminen olisi jo toisen blogikirjoituksen aihe, mutta se sopii hyvin omasta tunnetilan hallinnasta esimerkiksi tähänkin. Harjoittelemalla omaa tunnehallintaa voi kisatilanteessa päästä hyvään fiilikseen vaikka jännittäisi, pelottaisi ja tahtoisi vain paeta paikalta. Usein käytetään paljon aikaa ja nähdään vaivaa koiran osaamistason eteen, mutta unohdetaan, että yhteistyöhön ja huippusuoritukseen tarvitaan molemmat. Omaa mielenhallintaa kannattaa harjoitella ja opetella itselle sopiva menetelmä, jotta sinne kisakehäänkin siirtyy hyvä fiilis.

Bonaalo1

Olipa kerran koira nimeltä Jo-Jo

By / Blogi / Kommentit pois päältä artikkelissa Olipa kerran koira nimeltä Jo-Jo

Jokaisella koirallani on ollut tärkeä merkitys elämässäni. Ajattelen koiristani, että ne ovat opettajiani ja menneitä muistellessa pystyy näkemään, mikä kenenkin Suuri Tehtävä on ollut. Suurin opettajistani on kuitenkin ollut Jo-Jo.

Uskon, että Jo-Jon ja minun kohtaaminen oli tarkoitettu tapahtuvaksi. JJ´n kasvattaja Katju oli hakenut n. 9kk ikäisen Jo-Jon vain kahta päivää aikaisemmin takaisin itselleen Oulusta Paltamoon. Jo-Jo oli lähtenyt Palmossa pihalta heti karkuteille ja oli vuorokauden kadoksissa kovissa pakkasissa. Jo-Jo oli palannut kuitenkin pihaan juuri ennen kuin Katju lähti kohti Kuopiota Corgiseuran mätsäriin tuomariksi. Jo-Jo pääsi siis autokyydillä Kuopioon. Mätsärissä sitten minä ja Jo-Jo tavattiin. Minusta se oli hyvin kaunis nuori cardigan ja Katju tarjosi, että osta tästä koira. En tietenkään tahtonut sitä, minulla oi jo kolme koiraa. Päätin kuitenkin sitä vähän talutella mätsärialueella ja siinä minulle tuli käsittämättömän vahva tunne, että omaa koiraanihan minä tässä taluttelen. Niinpä Jo-Jo tuli koeajalle ja oli kuin enkeli. Päätin, että pidän sen ja soitin Katjulle. En ehtinyt puhelinta sulkea, kun Jo-Jo tiputti työkaverini kalakukon lattialle… Ja siitä se sitten alkoi.  Kävi hyvin nopeasti selväksi, miksi siitä oli haluttu luopua. Niitä JJ´n erilaisia metkuja ja tempauksia sitten nähtiinkin yli kymmenen vuotta. 

Jo-Jon saapumisesta meni aikaa reilut 2 viikkoa kun sairastuin vakavasti ja kuurouduin osittain ja myös tasapainoaistini katosi. Kotiinpaluuni jälkeen oli pakko opetella nopeasti uudelleen kävelemään, koska Jo-Jo oli kuin pyörremyrsky ja sitä oli pakko liikuttaa. Makasin varmaan parin kuukauden ajan sohvalla niin, että Jo-Jo makasi mahani päällä – se oli ainoa paikka, missä se pysyi paikoillaan eikä tuhonnut mitään. Juhannuksen alla JJ purki vessanpöntöstä hajulukon (?) joten juhannus vietettiin melko paskanhajuisissa tunnelmissa… Muistan ensimmäiseltä kesältä lähinnä onnen tunteet siitä, kun Jo-Jo joskus välillä nukkui. Siitä tulikin sanonta, että ”Jo-Jo on kuin enkeli. Nukkuessaan”.

pirjo-ja-joojoo

Jo-Jo sairastui jossain vaiheessa munuaisten vajaatoimintaan. Syy ei selvinnyt, mutta toki asiaan saattoi vaikuttaa sen eräänä jouluna syömä hyasintti (ja siis sitten soiteltiin Helsinkiä myöten myrkytyskeskukseen). Onneksi JJ oli muuten niin pahis, että sen yhtäkkinen kiltistyminen laittoi herätyskellot soimaan ja se saatiin oikealle ruokavaliolle riittävän ajoissa. Myöhempinä vuosinakin kun JJ alkoi tuntua ”liian kiltiltä” se kiikutettiin eläinlääkäriin kontrollikokeisiin.

Jo-Jon kanssa vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti. Eniten ihmetyttää, että se pysyi elossa yli 11-vuotiaaksi. Usein varoitetaan mitkä kaikki ruoka-aineet ovat koiralle vaarallisia, mutta Jo-Jon kohdalla voisi tehdä listan, mitä kaikkea koira voi syödä ja jäädä henkiin,

Jo-Jonkin kanssa treenattiin tokoa ja se oli varmasti parasta tai enemmän, mitä voi saada. JJ olisi ansainnut sen TVA-tittelinsä, mutta se jäi saamatta. Ahnehdin sen kanssa liikaa kun se oli nuori. Paikallaolossa keskityin ongelmien ratkaisuun – en  paikallaolon opettamiseen. Minä en luovuta helposti. Mutta kun laitoin sitten JJ´n kanssa hanskat tiskiin, jäin pois myös kaikista koiraharrastuksen aktiivikuvioista. Käytännössä lopetin koiraharrastuksen pariksi vuodeksi.

Ja koska alussa kiinnostukseni herätti se ulkomuoto, niin Jo-Jo kyllä sai menestystä näyttelykehissä. Jo-Jo voitti urallaan myös kertaalleen erikoisnäyttelyn. Jo-Jon ehkä legendaarisin näyttelyreissu oli Norjaan kun kaksi hullunrohkeaa ystävääni Taija ja Sanna ottivat sen mukaansa. Sielläkin Jo-Jo oli hiukan laittanut asioita järjestykseen ja näyttänyt metkujaan.

c_rop_vsp

Jo-Jo ei ollut laumakoira vaan jos se olisi saanut päättää, se olisi pitänyt kaikki muut koirat nurkassa ja kukaan ei olisi liikkunut. Jo-Jo rakasti ensiksi eniten itseään. Se oli varmasti omasta mielestään maailman keskipiste ja ehdottoman täydellinen. Se oli myös hauska koira, se sai minut nauramaan silloinkin elämässäni oli hyvin musta jakso.

Jo-Jon elämän yksi parhaita päiviä oli varmasti luonnetesti. Se rakasti sitä, että sai riehua sydämensä kyllyydestä ja testin jälkeen se makasi onnellisen rentona, kun odoteltiin arvostelua. Niin onnelliselta se näytit vain kun sai nukkua kainalossani.

pirjo_0109

Jo-Jo opetti minulle paljon koirien kielestä. Se opetti minulle myös aggressiosta. Se opetti minulle nöyryyttä. Ja se opetti minulle paljon vahvuudesta.

Se ei pelännyt mitään eikä ketään. Se oli järjettömän raivokas puolustaessaan minua, toisaalta se oli maailman rakastettavin ja hassuin olento. Se tuoksui kukkasille.

Kun joulu 2010 lähestyi, oli minun vuoroni olla vahva. Jo-Jon ei tarvinnut kokea heikkoutta vaan se sai lähteä pystypäin ja kävellä itse, jälleen kerran, Liisan hoiviin. Sitä ei pelottanut yhtään.

Jo-Jo on ollut poissa kohta 6 vuotta. Sen tempauksia muistellaan yhä edelleen. Usein ajattelenkin, että siellä jossain se Jo-Jo kuuntelee ja ajattelee, että ”olen ollut poissa jo monta vuotta, mutta siellä ne vaan edelleen puhuu MINUSTA!”

Jo-Jo on aina minussa.

jj-ja-letku

JO-JO Cib, Fi, Se & No Ch FinW-01 SBOB Puksipuun Africa Tribal (Toko Evl. LT+233) Rakas krokotiili (28.7.1999 – 20.12.2010)

Joulutarina

By / Blogi / Kommentit pois päältä artikkelissa Joulutarina

Rune-herran viettäessä jo eläkepäiviä, on hyvä kurkistaakin mitä tapahtui Runen nuoruusvuosina…. Palataanpa siis ajassa vuosia, vuosia taaksepäin, kun Runelle annettiin tärkeä tehtävä…

****

Oli jouluaattoaamu tonttujen pajassa,
tiedäthän, sellaisessa pienessä majassa?
Takana monta päivää yhtä hulinaa,
lahjojen pakkausta ja mukavaa pulinaa.
Joulupukki lähti matkaan taas kerran,
tontutkin lepäsivät hetken verran.
Yhtäkkiä yksi tonttu kalpeaksi valahti,
kahvikuppikin siinä lattiaan kalahti.
Pukki unohti taikakäärön tänne,
tämän muistatte kyllä koko elämänne!

***
Pikku-Rune oli tonttujen ystävä uusi,
ja Runeltakin apua joku jo huusi.
Sitä hulinaa Rune ihmetteli,
taitaa se käärö olla melkoinen peli!
Yht´äkkiä yhdellä tontulla välähti,
ja niinpä Rune matkaan lähti
joulurune3
Rune tiesi, että vastuu on suuri,
sitä ei pysäyttäisi valli tai muuri.
Hankien halki se rohkeasti meni,
pyryssä ja tuiskussa Rune vain eteni.
Välillä matka taittui polkuja pitkin,
Rune päätti:” Kotona glögiä litkin!”
joulurune4
”Huh huh!
Välillä täytyy huilata vaan,
siitä uutta potkua saan”
joulurune5
”Oikea vai vasen, siinä vasta pulma,
matkaa on vielä ainakin peninkulma.”
joulurune6
”Olen jo lähellä, kulkuset kuulen,
vainunkin sain mukana tuulen!”
joulurune7
Urheasti Pikku-Rune jatkoi taivaltaan,
ihmetellen kaikkea lunta päällä maan.
”Nythän jo pukin tuolla näen,
päällä korkean ja lumisen mäen.”
joulurune8
”Tässä pukki, taikakäärön toin,
mitä muuta vielä tehdä voin?”
joulurune9
”Kerronpa nyt Rune sinulle vain,
käärössä on tärkein asia ain.
Sen sisällä on ystävyys ja rakkaus,
käärö on siis melkoinen pakkaus!
Siinä on lepoa ja hyvää mieltä,
iloa ja naurua löydät sä sieltä.
Pysähtyy aika – siinä on se taika.”

Kuvat: Sari Kärki

 

 

Sankarikoirat

By / Blogi / Kommentit pois päältä artikkelissa Sankarikoirat

Suomen Kennelliitto palkitsee tänäkin vuonna ihmishengen pelastaneita sankarikoiria. Palkittavat koirat omistajineen on kutsuttu ensi viikonloppuna Helsingin Messukeskuksen koiranäyttelyn yhteydessä pidettävään seremoniaan. Jokainen sankarikoira on huomionsa ansainnut ja tarinat tapahtumien taustalla saavat monet pyyhkimään liikutuksen kyyneleitä.

Tarinat sankareiden taustalla

Tänä vuonna Kennelliitto palkitsee 17 koiraa Sankarikoirina ja lisäksi useille koirille on myönnetty kunniamaininta. Yksi koira on pelastanut omistajansa häkämyrkytykseltä, toinen katolta tippuvalta lumimassalta. Onpa joukossa kaksi urheaa saksanmetsästysterrieriä, jotka urheasti puolustivat omistajaansa karhun hyökkäykseltä. Menneiltä vuosilta mieleeni on erityisesti jäänyt tanskandoggi, joka veti emäntänsä ja rinkassa olleen pikkulapsen avannosta. Muistan myös tapauksen ajalta, kun sankarikoiria alettiin palkitsemaan. Diabetesta sairastava poika oli mennyt yöllä sokkiin, mutta perheen landseer herätti perheen vanhemmat ja pojalle saatiin apu ajoissa. Tästä tapauksesta on varmaan 20 vuotta aikaa. Tänä päivänä tähänkin tehtävään on jo koulutettu koira; Kuopiossa asuva kultainennoutaja Gerda on diabeetikon tukikoira.

Monia sankaritekoja yhdistää yksi asia: koiran kuunteleminen. Koirat kertovat meille paljon, jos olemme valmiita kuuntelemaan. Monissa näissä tarinoissa koirat ovat olleet todella sinnikkäitä ja periksiantamattomia. Koiran kuunteleminen ja epätavalliseen käytökseen reagoiminen voi pelastaa!  En voi olla miettimättä, kuinka monta kertaa välinpitämättömyys koiran viesteihin n saanut aikaan surullisia lopputuloksia.

Sankarikoira vai ongelmakoira?

Monesti sankarikoiran ja lopetusuhanalaisen koiran välillä on ohuttakin ohuempi raja. Olen törmännyt useamman kerran samankaltaisiin tapauksiin, mutta yksi on jäänyt erityisesti mieleeni. Joitakin vuosia sitten luonani tuli käymään perhe, jolla oli pieni iloinen terrieri. Koira oli hyvin rakas koko perheelle ja perhe oli luonnollisestikin kiintynyt koiraansa. Kotona oli kuitenkin tapahtunut tilanne, jossa koira purrut pahasti vierasta ihmistä.  Perhe oli murheen murtama, koska yleinen ajatus on, että pureva koira on luonnevikainen eikä siihen voi enää luottaa. Kerroin jo ennen tapaamista, että en voi ottaa kantaa heidän päätökseensä, mutta tapaan mielelläni koiran ja kerron millainen vaikutelma siitä minulle tulee.  

Koira oli mitä ystävällisin ja reippain persoona.  Se tuli reippaasti tervehtimään, ei osoittanut minkäänlaista hermostuneisuutta vaan oli innokas, utelias ja rohkea, juuri sellainen mitä kyseessä olevalle rodulle kuuluukin. Aloimme sitten keskustelemaan omistajien kanssa miten pureminen oli tapahtunut. Lyhykäisyydessään tilanne oli mennyt niin, että taloa remontoimaan tullut mies, oli kävellyt rivakasti ovesta sisään, välittämättä koirasta. Koira oli rähissyt raivokkaasti miehen edessä. Mies ei ollut välittänyt koirasta vaan oli kävellyt keittiön pöydän ääressä olevan emännän luokse. Siinä hän oli hätistänyt kädellä koiraa pois. Tässä vaiheessa koira oli purrut. Kaikki tapahtunut niin nopeasti, että perheenäiti ei ollut ehtinyt edes nousta tuolilta ylös.

Henkilö, jota koira oli purrut, piti koiraa luonnevikaisena. Lopputulos oli kieltämättä paha. Tapauksen kuultuani halusin kuitenkin tuoda esille tapahtuneeseen myös toisen näkökulman. Sen, että jossain toisessa hetkessä koira olisi voinut olla sankarikoira. Entäpä jos sisälle syöksynyt henkilö olisikin ollut huonoilla aikeilla? Hän olisi koiran selvistä varoituksista huolimatta kävellyt uhkaavasti emännän luokse. Koiralle ei jäänyt enää muuta mahdollisuutta emäntäänsä puolustaakseen kuin purra uhannutta henkilöä. Koira reagoi tilanteeseen vieraan ihmisen signaalien perusteella. Koira oli pyrkinyt pysäyttämään ja oli erittäin selvästi varoittanut. Pureminen ei todellakaan ollut koiran ensimmäinen reaktio.

Tämä näkökulma auttoi perhettä tekemään päätöksensä. Loppuremontin ajaksi kotiin hankittiin portti, jonka takana koira vietti päivänsä. Remontin jälkeen, ulko-ovi pidettiin lukossa, jolloin kukaan vieras henkilö ei voinut kävellä suoraan sisälle. Tapahtunut sai aiemmin avoimesti vieraisiin ihmisiin suhtautuneelle koiralle pelkoa.  Perhe opetti koiralle uuden tavan tervehtiä vieraita ihmisiä sekä opastivat kyläilijät oikeanlaiseen käytökseen.

Arjen sankarit

Koirat pelastavat ihmishenkiä päivittäin. Kuinka monta täysin elämänhalunsa menettänyttä ihmistä päättää jatkaa huomiseen, koska koirasta on pidettävä huolta? Tai on kuntoutunut vakavasta sairaudesta, koska koira on vietävä lenkille? Koirien terveysvaikutuksista on tänä päivänä paljon tutkimustietoa. Näyttö koiran vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen on vahva. Tutkimustieto on lähinnä koirattomia varten. Me koiraihmisethän tiedämme kaiken tämän. Senkin, mikä vaikutus on sillä kostean kuonon kosketuksella ja katseella. Sillä kun koira kertoo, että minä pysyn vierelläsi. Aina. ponderakoirat

Me ollaan sankareita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan, me ollaan sankareita elämän.. Ihan jokainen!

Ennakoi tilanteet – vältä tappelut

By / Blogi / Kommentit pois päältä artikkelissa Ennakoi tilanteet – vältä tappelut

Suurin osa koirista on sosiaalisia ja ne nauttivat toistensa seurasta. Usein toinen koira hankitaankin ensimmäisen koiran kaveriksi. Aina kaikki ei kuitenkaan suju suunnitellusti; parhaiden kavereiden leikkimisen sijaan kotona voikin vallita kireä tunnelma. Onko kotirauhan palauttamiseksi mitään muuta tehtävissä kuin toisesta koirasta luopuminen?

ENNAKOI TILANTEET – VÄLTÄ TAPPELUT

Miksi koirat tappelevat?

Kahden tai useamman koiran laumassa yhteenottoja pystytään harvoin täysin välttämään. Useimmiten tappelun syynä on saman hyödyn tavoittelu kuten esimerkiksi ruoan tai petipaikan. Joskus taas leikki voi mennä liian rajuksi ja johtaa tappeluun. Näissä tilanteissa tappelu on nopeasti ohitse ja koirat hierovat sopua keskenään. Jos tappelua seuraa pian uusi tappelu, koirat kyräilevät toisiaan ja provosoituvat yhä herkemmin, on selvä, ettei koirien välit tappelemalla parane vaan ihmisen velvollisuus on puuttua asiaan. Jotta yhteenottoja voidaan välttää, on kuitenkin ensin nähtävä tappeluun johtavat syyt.

Monesti koirien ”luvallista” välienselvittelyä perustellaan sillä, että ”koirien on itse selvitettävä välinsä, niinhän ne tekisivät villinä luonnossakin”. Tässä ajatuksessa on kuitenkin yksi iso ongelma. Villinä elävillä yksilöillä olisi aina mahdollisuus väistää, mennä pois tai jopa vaihtaa elinnympäristöä. Tämä taas ei ole kotikoiralle mahdollista – niillä ei ole samalta reviiriltä ulospääsyä.

Koirien välinen arvojärjestys

Parhaimmassa tapauksessa lauman jäsenten roolit ja tehtävät ovat selvästi havaittavissa. Luonnollisimmin koirien välinen arvojärjestys muodostuu siten, että niillä on kunnolliset ikäerot (yli kaksi vuotta) ja lauman sukupuolijakauma on järkevä. Joissakin roduissa esim. kahden uroksen yhteiselämä voi olla mahdotonta, kun taas on rotuja joissa uroksista ja nartuista koostuva isokin sekalauma voi elää yhdessä ongelmitta. Usein ihmiset tahtovat hankkia perheeseen toisen koiran ennen kuin ensimmäistäkään on kasvatettu aikuiseksi. Koira tarvitsee aikaa ja elämänkokemusta ollakseen nuoremmilleen niiden suuresti ihailema esikuva. Vuoden ikäinen koira elää vielä omaa nuoruuttaan. Tämän ikäiseltä koiralta ei voi odottaa itsevarmaa, luotettavaa ja tarpeellisen auktoriteetin omaavaa käyttäytymistä.

11146123_1037010292994293_1895312394_n

Usein kuulee myös puhuttavan lauman johtajana pidetyn yksilön aseman vahvistamisesta mm. antamalla sille ensimmäisenä ruokaa. Tällä ajattelulla koirien laumakäyttäytymistä yksinkertaistetaan. Jos koiralla ei ole luontaista auktoriteettia, ei ihminen pysty sitä sille omilla toimillaan antamaan. Luomalla säännöt ja rajat yhteiseen elämään ihminen vahvistaa omaa asemaansa. Tämä on kuitenkin kaiken a ja o. Jos ihmisellä on riittävä auktoriteetti koiriin, voi tappelupukareiden sopuisa eläminen olla mahdollista.

Parhaimmista kavereista tappelupukareiksi

Welsh corgi cardigan Jo-Jo muutti luokseni noin 9 kk:n ikäisenä keväällä 2000. Tuolloin minulla oli jo 10-, 9- ja 4-vuotiaat corginartut Sabi, Tessa ja Iiris. Jo-Jo sulautui uuteen laumaansa vaivattomasti ja oli Iiriksen kanssa hyvät kaverit. Kaikki kuitenkin muuttui syksyllä 2001, kun kaksi vanhinta koiraani kuolivat muutaman viikon välein. Jo-Jo oli aina ollut hyvin dominoiva koira, jolla oli todella voimakas vartiointitaipumus. Tessa oli Jo-Jolle kiistaton auktoriteetti ja sen poistuessa Jo-Jo vahvistui huomattavasti. Näin jälkeenpäin ajatellen ensimmäiset merkit tulevasta näkyivät kyllä jo aiemmin.

Aluksi Jo-Jon ja Iiriksen tappelut olivat nopeita räsähdyksiä, jotka loppuivat yhtä nopeasti kuin alkoivatkin. Tuolloin ajattelin, että kyseessä on itsestään ohimenevä vaihe ja että koirat selvittävät keskenään välejään. Suurin virheeni oli se, että en puuttunut tilanteeseen heti.

Tappeluista alkoi tulla koko ajan kiihkeämpiä ja Jo-Jo etsi tilaisuutta päästä tappelemaan. Se vahti kaikkea: huoneita, tavaroita ja minua koko ajan enemmän ja yhä pienempi signaali riitti hyökkäykseen. Tyypillinen tilanne oli, että koirien ollessa kanssani samassa huoneessa, Jo-Jo aloitti Iiriksen painostuksen ja hyökkäsi esim. minun liikahtamisestani. Saatoin laukaista tappelun pienellä vilkaisulla väärään aikaan. Yritin vähentää kaikkia mahdollisia ärsykkeitä, mutta tappelut eivät suinkaan alkaneet vähentyä – päinvastoin. Jo-Jolle riitti koko ajan pienempi ärsyke tappelun aloittamiseen. Iiris yritti rauhoitella Jo-Joa, mutta Jo-Jo alkoi provosoitua siitäkin. Sitten minulla tuli mitta täyteen ja päätin että elämä ei voi jatkua niin. Ihan ensimmäiseksi aloin miettiä tilanteita ennen tappeluita. Mitä tapahtui juuri ennen yhteenottoa? Entä aiemmin samana päivänä? Edeltävänä päivänä? Tappeluiden taustalta alkoi löytyä yhtymäkohtia.

Tappeluiden taustalla yhtymäkohtia

Yhteenotoista eroon päästäkseen on ensimmäisenä puututtava tappeluihin johtaviin tilanteisiin. Koirat provosoituvat erilaisista asioista. Syyt liittyvät useimmiten elämän perustarpeisiin ja ovat näin ollen myös hyvin loogisia. Ruoka ja juoma ovat tärkeimmät hengissä pysymisen kannalta. Oman reviirin puolustaminen saattaa joillakin koirilla olla jopa pakkomielteen kaltaista toimintaa. Puolustettavaksi alueeksi tai asiaksi riittää oma koirapeti, lelu tai piha. Narttujen juoksuaika voi saada ne käyttäytymään normaalia aggressiivisemmin ja urokset taas voivat reagoida naapuruston narttujen juoksuihin.

Iiriksen ja Jo-Jon tappeluiden taustalla ensimmäinen yhtymäkohta oli niiden yhdessä vapaana ulkoilu. Juostessaan ne pitivät toisilleen kauheaa meteliä. Vaikka varsinaisesti tämän leikin yhteydessä ei tappeluita tullutkaan, se kiihdytti koiria niin paljon, että tappelu seurasi yleensä viimeistään seuraavana päivänä. Ruokailu aiheutti myös ongelmia, joskaan ei ihan perinteisessä muodossa. Normaalistihan tappelu alkaisi siitä, että toinen koira menee liian lähelle toisen ruokakuppia. Iiriksellä taas oli pinttynyt tapa, että se etsii toiveikkaana ruokailun jälkeen muruja lattialta. Jo-Jo alkoi viivytellä keittiöstä pois lähtöä, ja kun Iiris meni liian lähelle sen jo tyhjää kuppia, sai se syyn tappelulle. Jo-Jo hyvin voimakkaan vahtimistaipumuksensa johdosta alkoi huomaamattani vahtia myös makuuhuonetta siellä ollessani.

Ennakoi tilanteet – vältä tappelut

Ajattelen, että tappelu on aina ihmisen epäonnistumista. Jokainen tappelu provosoi koiria ja seuraava tappelu tulee helpommin ja pienemmillä ärsykkeillä. Jotta rauhallinen yhteiselo koirien välillä olisi mahdollista, täytyy ensin tehdä kaikki mahdollinen tappeluiden välttämiseksi. Tappelun uusiutuminen on aina kaikkein todennäköisintä muutaman päivän sisällä ja sen vuoksi juuri ne seuraavat päivät pitäisi olla erityisen tarkkana.

Ruokailu kiihdyttää monia koiria, joten ruokakuppien välit kannattaa pitää suurina tai ruokkia koirat eri huoneissa. Tätä samaa kannattaa noudattaa antaessa esim. puruluita. Jos koirat vahtivat esimerkiksi makuuhuonetta tai sänkyä, kannattaa koirilta sulkea kokonaan mahdollisuus nukkua makuuhuoneessa. Moni koira saattaa myös kiihtyä esimerkiksi ovikellon soimisesta ja vieraiden saapumisesta kotiin. Tällöin kannattaa laittaa koirat hyvissä ajoin eri tiloihin ja antaa niiden tervehtiä vieraita vuorotellen. Yksi tärkeä asia on myös riittävä liikunta. Jos koira ei saa mahdollisuutta purkaa kunnolla energiaa liikkumalla, voi se purkautua aggressiivisella käyttäytymisellä. Tarpeeksi liikuntaa ja virikkeitä saanut koira on rauhallisempi.

Jo-Jon ja Iiriksen kanssa piti tehdä aika paljon muutoksia arkirutiineihin. Ne kiihtyivät juostessaan yhdessä vapaana, joten ne saivat juosta vapaana vain vuorotellen. Koirien ruokaillessa olin aina itse keittiössä ja kun Jo-Jo oli syönyt, sen piti poistua keittiöstä. Annoin niiden syödä puruluita ainoastaan eri huoneissa tai toisen ollessa häkissä. Jos koirat olivat olleet erossa toisistaan päivän tai pidempään, vein ne aina ensin yhdessä kävelylle ja vasta sen jälkeen annoin niiden olla samoissa tiloissa kotona. Jo-Jo kiihtyi myös treenitilanteista ja aina harjoitusten jälkeen olin sen kanssa erityisen tarkkana. Jo-Jon juoksujen tiesi aina alkavan muutaman viikon päästä, kun siitä tuli normaalia ärhäkämpi. Jo-Jo steriloitiin ja tämä kausittainen kireys poistui ja Jo-Jo rauhoittui muutenkin. Seurasin Jo-Jon käyttäytymistä aika tarkkaan ja opin näkemään siinä tietyt merkit, jotka saattoivat ennakoida tappelua. Se saattoi esimerkiksi jäädä vain jännittyneenä seisomaan Iiriksen viereen ja tuijottaa yhteen kohtaan eteensä. Iiris tuli tästä levottomaksi. Näissä tilanteissa komensin Jo-Jon olemaan paikalla tai laitoin sen ”jäähylle” häkkiin. Jo-Jo saattoi myös huomaamattani vahtia esim. huoneiden oviaukoissa eikä Iiris uskaltanut lähteä ohittamaan. Iiris alkoi vinkua tai haukahdella saadakseen huomioni ja vasta sitten se uskalsi ohittaa Jo-Jon. Opetin Jo-Jolle myös käskyn ”käännä pää”, jolloin sen täytyi kääntää katse pois toisesta koirasta.

Tappelun jälkeen

Kaikkia tilanteita ei pysty aina ennakoimaan ja tappeluita pääsee syntymään. Tappelevien koirien erottamiseen lienee jokaisella omat keinonsa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että koira puree tapellessaan siihen mitä sen eteen tulee, eli omia käsiä tai jalkoja ei kannata väliin laittaa.

Jo-Jon ja Iiriksen tapellessa riitti, että sain Jo-Jon kahakasta pois, koska Iiris ei tullut enää Jo-Jon kimppuun. Jo-Jolla oli myös näissä tilanteissa riittävä kontrolli, jolloin se ei koskaan edes yrittänyt purra minua. Kannatta kuitenkin miettiä tarkkaan, miten koiran ottaa pois. Tappelun päätyttyä vaadin koirat makaamaan paikoillaan ja pienestäkin murinasta tai mulkoilusta huomautin niitä. Annoin luvan nousta vasta kun ne olivat täysin rauhoittuneita ja rentoja. Tässä tilanteessa on tietysti ollut paljon hyötyä siitä, että koirat ovat peruskoulutettuja ja kiihtyneenäkään ne pystyvät tottelemaan.

Koirasta luopuminen?

Vaikka ihminen tekisi kaikkensa, on koiria, joita voi olla mahdotonta saada elämään sopuisasti yhdessä. Pahimmillaanhan tappelut ovat kirjaimellisesti henkiinjäämistaisteluja. Jatkuvat yhteenotot ja niiden ennakoimattomuus ovat todella stressaavia koirien lisäksi myös ihmisille. Toisen koiran kodinvaihto voi olla järkevin vaihtoehto ja minusta pitäisikin ajatella, että jokaisella koiralla on oikeus turvalliseen elämään.

Kolmas koira

Jo-Jon ja Iiriksen välillä oli rauhaa kestänyt reilut puoli vuotta, kun sain tietää mielenkiintoisesta pentueesta. Ajatus kolmannen koiran hankkimisesta tämän ongelmakaksikon lisäksi saattoi kuulostaa silkalta hulluudelta. Itse tietysti eniten pelkäsin sitä, että rauha häviäisi ja vuoden kuluttua minulla olisi ollut kolme tappelevaa koiraa.

Tion kasvattaja tiesi Jo-Jon ja Iiriksen tappelujaksosta ja sovimmekin, että jos koirien välit palaisivat kireäksi, Tio palaisi kasvattajalleen. Sen lisäksi että tilanne olisi aikuisille koirille  stressaava, olisi se ollut sitä myös pennulle, joka tarvitse ennen kaikkea turvallisen kasvuympäristön, jossa vanhemmat koirat käyttäytyvät loogisesti.

Iiris ja Jo-Jo tutustuivat parin ensimmäisen päivän aikana uuteen tulokkaaseen vuorotellen. Vasta kun kumpikaan ei kiinnittänyt Tioon mitään huomiota, annoin kaikkien kolmen koiran olla yhdessä. Kolmikon yhteiselämä lähtikin ongelmitta käyntiin. Tion kohdalla oli sikäli onnea matkassa, että se oli rauhallinen, sosiaalinen ja erinomaisen ”pelisilmän” omaava koira ja parempaa koiraa ei Iiriksen ja Jo-Jon seuraan olisi voinut toivoa. Jo-Jolla oli täysin erilainen suhtautuminen Tioon kuin mihinkään muuhun koiraan. Tio sai varastaa Jo-Jolta puruluun tai vahtia kovaan ääneen muristen lelujaan Jo-Jon millään tavalla provosoitumatta. Toisaalta joskus harvoin, kun Jo-Jo varoitti Tioa vain hiukan murisemalla, osasi Tio silloin heti väistää. Tiosta kasvoi monella tapaa harvinaislaatuinen koira sosiaalisilta taidoiltaan. Iiriksen ja Jo-Jon välejä taas voisi kuvata viileän asiallisiksi.

pirjo_0142

Iiriksen ja Jo-Jon välillä oli jännitteitä aika harvoin ja silloinkin kun niitä oli, sain Jo-Jon kutsumalla tilanteesta pois. Yhä edelleen Iiris vältti Jo-Jon ohittamista ahtaissa paikoissa ja haki huomioni haukahtamalla. Tämä Iiriksen minulle osoittama luottamus oli hienoa kokea. Ne eivät leikkineet keskenänsä useaan vuoteen, kunnes Tio oli mammalomalla poissa kotoa reilut kaksi kuukautta. Silloin sain ihmeissäni katsoa, kuinka ne leikkivät vetoleikkejä. Niiden leikkimistä seuratessa kiinnitin kyllä huomiota siihen, että leikissä oli aina mukana jokin köysilelu tai pallo. Mietinkin, oliko näillä leluilla tarkoitus osoittaa toiselle todella selvästi, että kyse on vain leikistä?

Jo-Jo muutti mummolaan

Iiriksen ja Jo-Jon tappelut vähenivät ja yhteenottoja tuli noin kerran vuodessa. Tämä edellytti kuitenkin jatkuvat järjestelyt arjessa. Lauma kasvoi vielä yhdellä uroksella Runella ja sekään ei aiheuttanut ongelmia. Iiriksen sairastuessa sen ollessa noin 13-vuotias, luulimme sen kohdalla jo loppulaskennan alkaneen. Jo-Jo muutti mummolaan, jotta Iiris saisi rauhalliset loppuajat. Kävi kuitenkin niin, että Jo-Jon elämä päättyi aiemmin syöpään ja Iiris eli vielä pitkälti yli 16-vuotiaaksi. Koirat toki tapasivat niiden asuessa eri osoitteissa, mutta olivat yhdessä ainoastaan, kun olin niiden kanssa keskenäni. Aina kun joku vieras ihminen tai jopa äitini oli läsnä, koirat pidettiin erillään.

JJ ja letku

Tätä päivää

osuma

Tällä hetkellä minulla on jälleen neljän koiran lauma. Vanhin koirani Tio on 13-vuotias, Rune 9v, Pop 5v ja Hip 1v. Kaikkien koirien välillä ikäero on neljä vuotta. Näin tasaiset ikäerot ovat sattumaa, mutta erittäin toimivat. Nykyisen laumani jäsenistä kukaan ei ole tapellut kertaakaan elämässään. Lauma on tasapainoinen ja ne ilahtuvat suuresti, kun joku tulee esim. reissusta kotiin. Tämä on edelleen ihanaa,  kun muistissa on  järjestelyt Iiriksen ja Jo-Jon kanssa. Nykyisten koirienikin kanssa olen todella tarkka esim. vahtimisesta. Sekä Pop että Hip ovat muutaman kerran kokeilleet vahtimistani, mutta napakka puuttumiseni asiaan on riittänyt kertomaan, ettei se ole sallittua.  Jos laumassa vallitseva tasapaino järkkyisi, etsisin koiralle uuden kodin. Enää en olisi valmis elämään niin kontrolloitua arkea kuin Iiriksen ja Jo-Jon kanssa.

Iiriksen ja Jo-Jon välit opettivat minulle kuitenkin todella paljon. Eniten ne opettivat lukemaan koiran eleitä ja ilmeitä. Näkemään hyvinkin pienet merkit koiran aikomuksista. Muutaman kerran olen varmaankin välttynyt myös itse puremilta omien tappelupukareiden koirankielikoulun ansiosta. Nämä koirat opettivat myös paljon koirien käyttämistä rauhoittavista signaaleista.

Kuvat: Sari Kärki & Marjo Pitkänen

Pelottavat ihmiset

By / Blogi / Kommentit pois päältä artikkelissa Pelottavat ihmiset

Pelottavat ihmiset

Koirien sosiaalisuuteen ihmisiä kohtaan vaikuttavat monet asiat. Rotuihin on haluttu erilaisia ominaisuuksia käyttötarkoituksen mukaan. Vuosien varrella monien rotujen käyttötarkoitus on toki muuttunut, kun esim. monista metsästys- tai vahtikoirista on tullut seurakoiria. Tämä on tietysti vaikuttanut monien rotujen luonteisiin, koska niihin on haluttu jalostaa enemmän seurakoiralle sopivaa luonnetta. Alkuperäinen käyttötarkoitus näkyy roduissa kuitenkin edelleen, myös sosiaalisuudessa ihmisiä kohtaan.

Koiran luonteeseen vaikuttaa perimän lisäksi jo sikiövaiheessa emän stressitila ja luonnollisestikin syntymästä alkaen kaikki sen saamat kokemukset ihmisistä ja elinympäristöstä. Koiranpennun muutettua omaan kotiin, sosiaalisuuteen  vaikuttavat omistajan tarjoamat hyvät tai huonot kokemukset. Vaikka perimä ja olosuhteet olisivat kunnossa ja pentu saisi hyviä kokemuksia vieraista ihmisistä, voi koirasta tulla pidättyväinen tai arka. Tässä kirjoituksessa käsittelen miten koiran itsevarmuutta voidaan parantaa opettamalla sille selviytymiskeinoja.

Pidättyväinen vai arka koira?

Pidättyväisen ja aran koiran välillä on eroja. Kun vieraan koiran tapaa ensimmäisen kerran, kannattaa antaa koiran olla aloitteellinen mahdolliseen tutustumiseen. Pidättyväinen koira saattaa olla aika välinpitämätön, mutta kun siihen ei kiinnitetä mitään huomiota, ne yleensä käyvät lähempänä haistelemassa ja menevät sitten pois. Koira ei osoita hermostuneisuutta ja on pikemminkin välinpitämätön. Ne pystyvät rauhoittumaan vieraan ihmisen läheisyydessä. Arka koira taas pysyttelee useimmiten omistajan sivulla ja siirtyvät vieraan ihmisen lähellä omistajansa taakse. Koira tarkkailee tilannetta koko ajan, reagoi pieniinkin liikkeisiin ja voi olla kovin jännittynyt. Arka koira alkaa yleensä rentoutumaan vasta siinä vaiheessa, kun se huomaa, ettei vieraalla ihmisellä ole aikomustakaan sitä lähestyä. Arka koirakin saattaa käydä haistamassa vierasta ihmistä, yleensä takaa, ja jos siihen ei kiinnitetä huomiota, ne saattavat alkaa vähitellen rentoutumaan. Arka koira tarvitsee aina aikaa, eikä sitä voi hoputtaa tutustumiseen.  

Huonosti käyttäytyvät ihmiset

Jos koirilla olisi Kultainen käytöskirja, niin me ihmiset olisimme siinä esimerkkinä kaikki etiketit rikkovina, huonosti käyttäytyvinä tungettelijoina. Suurin etikettimoka on varmasti se, että ihminen kävelee suoraan koiran eteen ja ojentaa kätensä ja taputtaa koiraa päähän. Jos tätä vertaisi ihmisten tervehtimiseen, niin se olisi vähän sama, kuin tuntematon ihminen kävelisi aivan liki ja taputtaisi ronskisti poskelle. Jos ajattelemme tätä tilannetta, monelle tulee varmasti mielikuva halusta perääntyä ja se koettaisiin epämiellyttävänä?

Avoimet ja sosiaaliset koirat ilahtuvat yleensä kaikista ihmisistä, riippumatta siitä miten ihmiset niitä lähestyvät. Toisaalta jos tarkastelee ihmiseen arasti suhtautuvaa koiraa, voi sen eleet ollakin hyvin lähellä sitä, miten koirat tutustuvat toisiinsa. Ne saattavat väistää sekä eleillä (kääntävät pään sivuun ja välttävät katsekontaktia) ja myös liikkua sivusuuntaisesti suoraan eteenpäin menemisen sijaan.

Pidättyväisen tai aran pennun omistaja joutuu arjessa moniin haasteisiin. Pennun kanssa liikkuessa ihmiset tulevat lupaa kysymättä pennun luokse ja pennun väistämiseen reagoidaan kumartumalla ja kättä kurottamalla kohti. Kaiken kukkuraksi pentua houkutellaan luokse sitä tiiviisti tuijottamalla . On myös hämmentävää, miten ihmiset ottavat väistävän koiran käytöksen henkilökohtaisena loukkauksena ja kommentit “KAIKKI koirat ovat kyllä minusta aina tykänneet” on monelle tuttuja.

www peku1

Varsinkin ensimmäisen koiran omistajalta vaaditaan aika paljon pokkaa, että vieraalle ihmiselle voi sanoa, että koiraani ei saa tervehtiä. Jos pentu reagoi vieraaseen ihmiseen epävarmasti, Ihmisten määrää tärkeämpää on, että pennulle jäisi tilanteista positiivinen mielikuva. Täysin vieraiden ihmisten käyttäytymistähän emme voi koskaan ennalta arvata. Tuttuja ihmisiä on helppoa ohjeistaa toimimaan tilanteissa toivotulla tavalla.  

Puolustautuva koira

Joskus vieraan ihmisen kohtaamiset voivat mennä vaikeaksi ja itseänsä puremalla puolustavat koirat ovat haasteellisimpia koiria opettaa. Koiran väistäminen tehdään mahdottomaksi ja vieras ihminen tulee kuitenkin luokse, osa koirista voi reagoida aggressiivisesti puolustautumalla. Koirat, jotka ovat oppineet puremisen keinoksi selvitä pelottavista tilanteista, voivat olla vaarallisia. Pureminen ei ole koiralla kuitenkaankoskaan ensimmäinen vaihtoehto, mutta jos se on oppinut sen selviytymiskeinokseen, voi sitä olla vaikeaa kouluttaa pois.

Jos koira väistää vierasta ihmistä omistajan taakse, omistajan tulisi tarjota sille turvaa eikä työntää sitä “suden suuhun”. Koiraa ei myöskään kannattaisi koskaan mennä tällaisessa tilanteessa tervehtimään. On aika harvinaista että pelokas koira hyökkäisi vierasta ihmistä kohti ja purisi, jos sillä olisi mahdollisuus väistää.

Rauhoittumisen opettaminen

Yksi tärkeimpiä asioita pennun kasvatuksessa on opettaa se rauhoittumaan, kun sitä pidetään kiinni. Heti pennun kotiuduttua, sitä voidaan pitää useita kertoja päivässä sylissä. Pentu saattaa murista, kiljua ja purra ja se on aivan normaalia. Pentua pidetään kiinni rauhallisesti ja varmasti kunnes se rauhoittuu. Rauhoittumisesta voidaan sitä rauhallisesti kehua ja pentu lasketaan pois. Tämän lisäksi tulisi myös opettaa, että hammastelu ja pureminen ole sallittua. Mitä paremmin pennulle saadaan opetettua rajat hampaidenkäytölle, sitä pienempi on riski siihen, että koira käyttäisi niitä aikuisenakaan. Sylissä rauhoittumisen jälkeen opetetaan rauhoittuminen kylkiasennossa. Pentu kannattaa opettaa rauhoittumiseen myös pöydällä. Kun näissä asioissa on johdonmukainen, pentu oppii rauhoittumisen todella nopeasti. Pennulla kasvaa samalla myös luottamus ihmiseen ja se alkaa kokea kiinnipitämisen positiivisesti. Kun koira sitten viedään esim. eläinlääkäriin, on sille kiinnipitäminen ja pöydällä oleminen jo ennestään tuttuja asioita. Vaikka koira suhtautuisi varauksellisesti vieraisiin ihmisiin, kykenee se sietämään tilanteen sitä kiinnipitäessä, koska kiinnipitoon liittyy oikea tunnetila.

huihip2

Kiinnipitäminen tuo koiralle turvaa.

Aktiivinen tervehtiminen

Varmasti yleisin käytettävä tapa koiran pelon korjaamisessa on houkuttelu eli koiraa palkitaan, kun koira tulee vieraan ihmisen luokse. Tämä menetelmä toimii joillakin koirilla, mutta en luokittelisi näitä koiria aroiksi vaan ennemminkin pidättyväisiksi. Näen houkuttelussa useita ongelmia. Arka koira ei ole “ostettavissa”, sille väistäminen tai pakeneminen on parempi vaihtoehto kuin ruoka. Hyvää tarkoittavalla houkuttelulla saatetaankin usein pahentaa tilannetta. Toinen ongelma houkuttelussa on se, että siinä ihminen on aktiivinen osapuoli ja koira siirtyy helposti passiivisuuteen ja mielentilaan, jossa se keskittyy pelon tunteeseen. Harjoituksessa päämääränä pidetään sitä, että koira tulee ottamaan makupalan ja halutaan, että ihminen pääsisi koskemaan koiraa mahdollisimman pian. Ensisijaisena pääääränä tulisi kuitenkin olla, että koira kykenee rentoutumaan ja säilyttämään toimintakykynsä.

Uuden opetuksessa tulisi edetä koiran tahdissa. Kun opetuksessa ei enää keskitytäkään koiran pelkoon vaan uuden käytöksen oppimiseen, koiran käytös voi muuttua nopeastikin. Helpoin ja nopein tapa tervehtimisen opettamiseen on käsikosketus. Siinä koira opetetaan koskettamaan tyhjää kättä ja siitä seuraa palkkio. Kosketus merkataan palkkasanalla tai naksuttimella. Tähän opetetaan myös jokin vihjesana esim. “koske”. Kun koira osaa koskea omistajan kättä, on vieraan ihmisen vuoro. Siinä vieras ihminen on täysin passiivinen, ei puhu koiralle mitään eikä katso kohti. Monesti helpoin on aloittaa, että vieras ihminen on sivuttain ja ojentaa kätensä sivulle kosketuskohteeksi ja koira etenee kohti kättä. Koiran koskiessa käteen, koiran omistaja palkitsee sen, ei vieras ihminen. Harjoituksessa edetään vaihe vaiheelta. Tärkeää on harjoitella myös sitä, että vieras ihminen kävelee suoraan kohti ja ojentaa käden koiraa kohti eli juurikin niitä aiemmin negatiiviseksi koettuja signaaleja. Kun koiralla on tervehtimisessä selkeä tehtävä, se alkaa keskittyä siihen ja koiran ollessa aktiivinen osapuoli se unohtaa nopeammin pelkonsa. Kun koiran itsevarmuus kasvaa, voidaan tehtävää vaikeuttaa esim. siten, että koira tulee koskemaan kättä toisen käden alitse, näin koira opetetaan päänsilitykseen.

Selviytymiskeinoja

Osa koirista jännittää mikrosirunlukijaa. Tämäkin tilanne voidaan opettaa koiralle uutena tehtävänä. Alussa kriteeri voi olla paikalla seisominen, tämän jälkeen sirulaitteen (tai sen tapaisen) lähelle siirtyminen ja tämän jälkeen ihmisen ja sirulaitteen lähelle siirtymistä ja siinä odottamista. Kun koiraa ei pakoteta vaan koira osaa tällaisen tehtävän, on sen itsevarmuus aivan eri luokkaa.

Eri koiraharrastuslajeissa koiran ihmissosiaalisuutta testataan mm. kehätarkastuksella. Tähänkin koiralle voidaan opettaatilanteesta selviytymiskeino. Yksi tapa on, että koiraa pidetään pannasta kiinni (huomaa aiempi kiinnipidon opettaminen) ja se vapautetaan edessä olevalle palkkiolle. Tästä vaihe vaiheelta edeten koira oppii tilanteessa odottamaan tulevaa palkkiota, jolloin vieras ihminen on on vain yks vaihe ennen palkkiolle pääsemistä. Jos koira alkaa kiinnittää huomiota tai väistämään vierasta ihmistä, opetuksessa on edetty liian nopeasti. Kehätarkastuksessa koiran ei tarvitse tervehtiä vierasta ihmistä vaan ainoastaan sietää koskettaminen.

IMG_4374

Kun kehään on kivaa mennä, voi siellä keskittyä tärkeimpään.

Näyttelykoiran koulutus

Näyttelykoirat joutuvat varmasti eniten vieraan ihmisen käsiteltäväksi. Pöydällä tutkittavilla roduilla usein pelon tunne liittyy jo pöydällä seisomiseen ja tunnetila on jo lähtökohtaisesti väärä vieraan ihmisen lähestymiseen. Tärkeää olisikin, että koiralle opetetaan ensin itsevarma pöydällä seisominen ja sitten vasta lisätään tuomarin tutkiminen. Koiran tulisi osata seistä rauhallisesti paikoillaan ennen kuin lisätään vaikeutta. Suurin osa tuomareista antaa koiran ensin haistaa kättä, onkin siinä todella hyvä, jos koiralle on opetettu käsikosketus: koiran itsevarmuus kasvaa, kun se saa tehdä tutun, positiiviseksi kokemansa tehtävän.

huiruu

Koiralla tulee olla turvallinen tunne pöydällä seisomisesta.

Koiralle voidaan myös opettaa mielikuva, että tuomarin tutkimisen jälkeen se nostetaan pöydältä ja siitä seuraa superpalkkio. Koira ei sinällään opo yhtään enempää rakastamaan vierasta ihmistä (eikä sen edes tarvitse) mutta positiivinen mielikuva nostaa palkkion odotusarvoa ja koira keskityykin siihen. Yksi keino on myös se, että kun koira on jännittynyt pöydällä, odotetaan aina niin kauan aikaa, että se alkaa rentoutumaan ja vieras ihminen lähtee silloin pois. Monet koirat oppivat nopeasti, että rauhallisena pysymisestä on hyötyä ja itseasiassa harjoittelu opettaa sille halutun tunnetilan.

Kuvat Sirpa Dhal-Soininen, Johanna Flinck, Hannele Nykänen. Kuvien koirat eivät liity juttuun.

 

Rauhoittumisen taito on tärkeä osa koiran hallintaa

By / Blogi / Kommentit pois päältä artikkelissa Rauhoittumisen taito on tärkeä osa koiran hallintaa

Koirien luonnollinen kyky rauhoittumiseen on yksilöllistä. Eri rotujen ja yksilöiden välillä voi olla suuriakin eroja. Esimerkiksi koiran hermorakenne sekä vilkkaus vaikuttavat rauhoittumisen oppimiseen.  Ominaisuuksia isommassa roolissa on kuitenkin koiran opettaminen ja rauhoittumisen taito on tärkeä osa koiran hallintaa. Rauhoittumisen opettaminen vahvistaa myös koiran ja omistajan kiintymyksen tunnetta ja luottamusta toisiinsa.

Turvallisuuden tunne

Rauhoittumisen tavoitteena on saada koira kokemaan olonsa turvalliseksi ja rennoksi. Koiran luottamus ihmiseen tulee olla vankka, jotta se kykenee rauhoittumaan tai jopa nukkumaan missä vaan.

Turvallisuuden tunne tulee ihmisen vahvasta, mutta lempeästä auktoriteetista. Koira, joka on oppinut olemaan rauhallinen ja liikkumatta, kun sitä pidetään kiinni, saa tästä opitusta taidosta  turvaa myös tilanteissa, joissa sitä voi jännittää tai jopa pelottaa. Rauhoittumisen opettamisessa ei omistajan rauhallisuutta voi varmasti liiaksi korostaa. Jos omistaja on hermostunut, turhautunut tai jännittynyt, on myöskin mahdotonta koira saada kokemaan rauhalisuutta ja rentoutumista. Omistajan tunnetila siirtyy koiraan.

Kun pentua opetetaan rauhoittumaan, sen elimistö alkaa erittämään oksitosiinia. Oksitosiinilla on todettu olevan pelkoa ja ahdistusta lieventävä vaikutus. Oksitosiini vahvistaa kiintymystä ja luottamusta ja näin ollen se parantaa koiran ja omistajan välistä suhdetta.

 Tavallisin koiraa pelottava tilanne on varmasti eläinlääkärillä käynti. Koiran eläinlääkärikammoa on keskimäärin aika vaikea opettamisella poistaa epämiellyttävä kokemus jää koiran mieleen. Koira ei ymmärrä, että sitä yritetään auttaa. Koira, jolle ei ole opetettu rauhoittumista ja hallintaa, taistelee helppojakin toimenpiteitä vastaan. Pahimmillaan koira voi kokea suurta toivottomuutta ja puolustaa itseään esim. puremalla. Näissä tilanteissa eläinlääkäri ja hoitohenkilökunta joutuu ymmärrettävästi  suojelemaan itseään. Vaihtoehdot on kuonokoppa ja apujoukot pitämään koiraa kiinni tai koiran rauhoittaminen.

Entäpä jos koira saisikin kokea luottamusta omaan ihmiseen? Siihen, että vaikka vähän sattuisikin, niin tästä selvitään? Monissa koiran pelkotiloissa nimenomaan se, että koira on opetettu käyttäytymään oikealla tavalla luo koiralle turvalisuuden tunteen.

huihip2

Hip ensimmäisellä rokotuskäynnillä  eläinlääkärissä. Kiinnipitäminen tuo pennulle turvallisen ja luottavaisen tunteen.

Ihanat emokoirat

Emä opettaa pentujaan jo pentulaatikossa. Se voi leikittää pentujaan, antaa niiden purra, mutta emä myös rajoittaa liian rajusta leikistä.  Emän työtä jatkaa kasvattaja. Kasvattaja käsittelee pentuja säännöllisesti, leikkaa niiltä kynnet ja harjaa. Samalla opetetaan luottamusta ihmiseen hoitotoimenpiteiden aikana.

tionsaalis

Rauhoittumisen opettaminen pennulle on helppoa

Pennun saavuttua uuteen kotiin, rauhoittumisen opettaminen tulisi aloittaa ensimmäisestä päivästä alkaen. Tässä vaiheessa harjoittelun aloittaminen on todella helppoa ja pentu oppii nopeasti. Pentua pidetään sylissä useita kertoja päivässä. Jos pentu rimpuilee, ote muuttuu tiukemmaksi ja välittömästi kun pentu rauhoittuu, otetta höllennetään ja pentu voidaan laskea pois sylistä. Tässä se tärkein.

hip-relax2-2

Hip n. 9 viikon ikäisenä.

Pennun voi ottaa myös syliin rauhoittumaa silloin, kun sen leikki menee liian rajuksi. Sylissä pentu saattaa räyhätä, murista, kiljua ja rimpuilla ja se on aivan normaalia. Ihmisen reaktio tulisi tähän olla täysin neutraali. Pennulle ei puhuta, kielletä tai muuten komenneta. Ainostaan ote muuttuu tiukemmaksi, eikä sen anneta purra. Kun pentu lopettaa vastaan taistelemisen, ote höllentyy ja sitä voidaan rauhallisesti kehua ja sitten pentu pääsee jatkamaan leikkejä. Tärkeintä on, että pentua ei koskaan lasketa vapaaksi, jos se pyrkii sylistä pois. Johdonmukaisuus tuottaa nopeita tuloksia.

Sylissä oloon yhdistetään myös pennun tutkiminen. Kosketaan suuhun ja katsotaan hampaat. Kurkataan korviin ja käsittellään tassuja. Kun sylissä rauhoittuminen onnistuu hyvin,  voidaan harjoituksessa edetä ja laittaa kyljelleen lattialle. Opetuksessa edetään aivan samoin kuin pennun ollessa sylissä. Jos pentu taistelee vastaan, ote on vahvempi kun pentu on sekunnin aivan paikoillaan, sen annetaan nousta. Vähitellen aikaa pidennetään, pentua silitetään rauhallisin, pitkin vedoin. Oikeaan tunnetilaan yhdistetään rauhoittumissana kuten ”lepo”.

Kyljellään olevaa pentua on helpoin hallita siten, että se on selkä ihmiseen päin. Siinä pennun on vaikeampi purra tai jaloilla työntää ohjaajaa ja pentu on siten helpommin  hallittavissa. Pennun tulee pitää myös pää maassa. Jos pentu on pää ylhäällä ja katselee ympärilleen, se on aktiivinen eikä oikea tunnetila yhdisty rauhoittumiseen.

Rauhoittumisalusta

Rauhoittuminen kannattaa yhdistää sille varattuun alustaan. Aina kun pentu on alustalla, sen tulee olla rauhallinen. Pentu oppii alustan merkityksen nopeasti ja sitä on helppoa hyödyntää esim. kyläreissuilla kun koira kasvaa isommaksi. Kun koiralla on selkeästi opetettu oma lepopaikka, sen on helppo rauhoittua myös vieraammassa ympäristössä.

relax

Frodo 4kk pentukurssilla.

Palkitseminen?

Usein kysytään, kannattaako pentua palkita rauhoittumisesta esim. nameilla. Ei kannata, mutta miksi? Pentua opettaessa tulisi sille opettaa koko ajan , että sen tulisi olla aktiivinen ruokaa kohtaan. Sen tulee todella yrittää saada palkkio. Rauhoittuessa pennun tulee olla enemmänkin ”off line” -tilassa keskittyen rentoutumiseen. Jos pentua palkitaan, se pysyy koko ajan aktiivisena odottaen uutta palkkiota. Pentua ei myöskään rapsutella mahasta, vaikka pentu sitä voi helposti ”ehdottaakin”. Sen sijaan, kun siltä vaadittu rauhoittuminen on ohitse, voidaan pennulle sanoa ”saa nousta”  ja sen kanssa voidaan seurustella. Aika nopeasti käykin niin, että pentu ei tahdokaan heti nousta vaan se jääkin mielellään köllöttelemään, koska sille tulee niin hyvä olo käsittelystä. Silloin pennun kanssa on mukava sille höpötellä ja rapsutella mahaa,m jos se siitä tykkää.

Aikuiselle koiralle rauhoittumista opettaessa palkitseminen on yleensä ainoa järkevä tapa, millä vastentahtoiselle koiralle saadaan opetettua esim. kyljelleen kääntyminen.. Jos koira on isokokoinen ja se vastustaa jopa aggressiivisesti  käsittelyä, ei koiran kanssa kannata lähteä painimaan.

Selättämisen ja alistamisen myytti on tiukassa

Rauhoittumisen opettaminen ja kylkiasento liitetään edelleen virheellisesti koiran ”selättämiseen”. Useimmiten taustalla on ajatus koiran alistamisesta. Rauhoittumisen kautta rajojen ja yleisen hallinnan  opettamisen ja koiran alistamisen välillä ei ole mitään yhteistä. Alistuminen kyllä kuuluu koiran luonnolliseen käytökseen, mutta se on koiralle ns. ”viimeinen kortti” jota se voi käyttää pelastautuakseen. Ihmisen tehtävä ei ole koiraa alistaa ja luoda sitten pelkoa vaan ihmisen tehtävä on suojella koiraa. Oikein opetetut rajat luovat koiralle turvallisuuden tunteen.

Omia kokemuksia

Työskentelin aiemmin koirahierojana ja koirat opettivat minulle paljon rauhoittumisesta ja oman tunnetilan vaikutuksesta koiraan. Havaitsin usein, että koirat työnsivät tassuilla omistajan kädet pois. Yleensä pyysinkin omistajaa olemaan koskematta koiraan, mutta pysymään lähellä, jotta koiralla oli turvallinen tunne. Uskon tämän reaktion koirassa johtuvan siitä, että koiran on vaikeampi keskittyä ottamaan vastaan hierontaa, jos siihen yhtä aikaa koskee kaksi eri tunnetilan omaavaa ihmistä. Tähän reaktioon ei ollut vaikutusta koiran koulutustasolla tai muutenkaan koiran ja omistajan välisellä suhteella.

Koira-asiakkaat oppivat nopeasti tulemaan itse alustalle ja kun näin niitä muissakin yhteyksissä, ne tulivat tarjoamaan itseään hierottavaksi. Hierontahetki on monesti todella herkkää ja koirat opettivat minulle paljon mm. niiden tavasta kommunikoida. Huomasin myös, että monista koira-asiakkaista tuli minulle todella rakkaita ja kun niiden poismenosta on saanut vuosia myöhemminkin viestiä, olen aika monta kyyneltä vierähtänyt.

huli-ilme

Huli, yksi opettajistani.

Kuvat: Kata Voutilainen, Marjo Pitkänen, Johanna Flinck

 

 

 

 

 

 

 

ISTU?! Helposti vaikeaa.

By / Blogi / Kommentit pois päältä artikkelissa ISTU?! Helposti vaikeaa.

Istuminen on useimmille koirille ensimmäisten opetettavien sanojen joukossa. Ennen sitä on ehkä opetettu oman nimi, ”tänne”, ”katso” ja ”ei”. Tänä päivänä istu-sana opetetaan pennulle varmasti miltei poikkeuksetta positiivisesti, joko siten, että pentu tarjoaa istumista ja sitä palkitaan tai namilla ohjaten pentu istumaan. Tässä vaiheessa palkitsemiskriteerinä yleensä on se, että peppu osuu maahan ja siitä seuraa palkkio. Tämä on helppo opettaa ja pennut oppivat sen useimmiten aivan muutamilla toistoilla. Sana ”istu” on helppo tehtävä!

Kun pennun opetuksessa edetään, sille tulee uusia asioita ja sanoja koko ajan lisää. Asentojakin tulee enemmän: maahan ja seiso. Yleensä tässä vaiheessa koira alkaa sotkemaan sanoja ja sekin on aivan normaalia. Jos hetki aiemmin on harjoiteltu maahanmenoa, on sillä odotusarvo, että juuri siitä seuraa palkkio ja koira yleensä tarjoaa sitä, mistä sille on ollut kannattavaa. Tässä kohtaa istumisen opettamisessa koetaan yleensä ensimmäiset haasteet.

Ihmisen ja koiran ajattelussa on paljon eroja. Ihmisen on helppo käsittää istu-sana asentona joka koiran tulisi ottaa sanan kuultuaan. Koira käsittää istu-sanan ennemminkin liikeratana. Jos se on ollut istu-sanan opetusvaiheessa seisten ja se on opetettu siitä istuutumaan, hyvin harva koira osaa nousta maasta istumaan ilman sitä sille erikseen opettamatta. Tästä samassa asiasta hyvänä esimerkkinä on maahanmeno.  Jos koiralle on on opetettu maahanmeno istumisesta, suurin osa koirista istuutuu maahan-sanan kuultuaan ja sitten sille toisella, voimakkaammalla käskyllä koira menee makuuasentoon. Ihminen ajattelee tämän helposti tottelemattomuutena vaikka todellisuudessa tässäkin on kyse siitä, että koiralle ei ole asiaa opetettu tavalla, miten haluaisimme sen käskyä toteuttavan.

Istu-sanaan liittyy yleensä myös paljon vihjeitä, joko tarkoituksellisia käsimerkkejä tai tiedostamattomia eleitä ja ilmeitä. Koira tulkitsee näitä vihjeitä ja toteuttaa annettua tehtävää usein vihjeiden perusteella eikä käskysanaa kuuntelemalla. Tästä hyvä esimerkki on se, että harva koira osaa toteuttaa istumisen ohjaajan selän takana kasvoja näkemättä, Yksi istu-sanaan liittyviä haasteita on myös se, että sitä käytetään paljon arjessa hallintakäskynä: “istu siihen ja odota” ja näistä koiraa harvemmin palkitaan, ehkä kuitataan sanomalla “hyvä” – usein ei ehkä sitäkään. Istumisen arvo koiran näkökulmasta laskee. Se toteuttaa ehkä käskyn, mutta ei välttämättä kovin innostuneesti ja aktiivisesti.

Jos istumista ajatellaan toko-koiran näkökulmasta, yhdelle sanalle asetetaan helposti äärimmäisen monia vaatimuksia. Esim. joillekin koirilla on istu-käsky käytössä paikalla olossa (koira matalassa vireessä), maasta sivulle nousemisessa, kauko-ohjausksen maasta nousemisessa, seisomasta istumaan siirtymisessä, liikkeestä istumisessa ja evl:n kiertoliikkeen luoksetulosta istumaan pysähtymisestä. Eniten ongelmia varmastikin tuottaa seisomasta istuminen, jossa koiran tulisi olla etu- tai takajalat paikoillaan opetetusta tekniikasta riippuen  sekä liikkeestä istuminen. Kauko-ohjauksen osalta ongelmana on useimmiten se, että istu-sana on alkujaan opetettu ns. hälläväliä-tekniikalla, kriteerinä ainoastaan että peppu osuu maahan. Koiran on hyvin vaikea ymmärtää, että yhtäkkiä sen tulisikin pitää takajalat paikoillaan, jos se on istu-sanalla oikeasti opetettu niitä liikuttamaan. Liikkeestä istumisen kohdalla yleensä ongelma on se, että istu-sanaan on tullut jo lähtökohtaisesti liian matala vire, liian pieni odotusarvo palkalle ja yksinkertaisesti se, että koira ei osaa istu-sanaa ilman ohjaajan vihjeitä. Paikalla istumisessa ongelmana taas yleensä on, että ensin harjoitellaan paikalla makuuta kauan ja koira yhdistää rivissä paikallaan olemisen nimenomaan makuuseen. Ohjaajille istumisessa ongelmana yleensä on se, että ei pystytä näkemään ja myöntämään tosiasiaa, että ihan oikeasti koiralle ei ole koskaan edes opetettu istu-sanaa kunnolla vaan se on aina liittynyt erilaisiin vihjeisiin. Ihmisen näkökulmasta istuminen on hyvin yksinkertaista. Koiralle taas oppiminen vaihtelevien kriteereiden vuoksi hyvinkin vaikeaa.

Mitä sitten voisi tehdä? Ensimmäisenä pitäisi miettiä, mitä sen istu-sanan tahtoisi koiralle merkitsevän. Omille koirilleni istu-sana tarkoittaa sitä, että peppu osuu maahan ja koira istuutuu ja on rauhallinen ja odottaa. Käytän sitä arjessa sekä tokossa paikallaolon jättökäskynä. Nuorimmalle koiralleni on opetettu Sit-sana, jossa taas on koko ajan ollut kriteerinä nopeus, aktiivisuus ja etutassujen pysyminen paikoillaan ja pepun tuominen eteenpäin. Vahvistan tätä sanaa paljon palkitsemalla. Vanhemmalla kisakoirallani taas on olemassa esimerkiksi kauko-ohjauksessa kaksi eri istumista tarkoittavaa sanaa: “Sit”-tarkoittaa maasta tehokasta nousemista istumaan ja “pakki” keskittymistä takatassujen paikallaan pitoon ja peruuttamista istumaan. Näissä molemmissa vaihdoissa vire on erilainen, ensimmäisessä haluan, että se n selvästi aktiivisempi ja palkitsen sitä paljon palkkaa heittämällä kun taas seisomasta peruuttamisessa haluan koiran olevan rauhallisemman ja keskittyneemmän ja palkitsen yleensä viemällä namin koiran luokse. Haluan, että koirat erottavat sanat hyvin, joten harjoittelen sanaerottelua paljon siten, että koira on selkäni takana. Paikalla istumisessa käytän aika pitkään palloa etujalkojen välissä varsinkin ryhmäharjoituksissa. Estän pallolla sen, että pentu ei koskaan pääsisi tekemään virhettä eli menemään maahan istumisesta. Toinen iso syy on se, että koira keskittyy paikallaolossakin kuuntelemiseen ja  lupaan ottaa palkkio. Olen tämän tavan kokenut hyväksi varsinkin vilkkaiden pentujen kanssa. Toki ennen aloitusta tulee olla palkasta luopuminen ja kontrolli kunnossa.

Ehkä se istu-sana ei siis olekaan koiralle niin helppoa ymmärtää? Ehkä koira ei olekaan tottelematon ja “kokeile rajoja” kun se ei ehkä osaakaan pysähtyä istumiseen seuraamisesta? Tai ei eräänä päivänä ymmärräkään miksi takajalkoja ei saakaan siirtää eteenpäin, kun se on ihan alkujaan opetettu tekemään juuri niin? Tai ehkä koko sanasta on tullut negatiivinen jatkuvan jankutuksen ja komentamisen johdosta?

Kivoja, palkitsevia ja hauskoja istumisia kaikille!

www toko e

Kuvissa Poppis. Kuvat: Marjo Pitkänen

human hair wigs clip in hair extensions human hair weave