Pondera

Blogi

Olipa kerran koira nimeltä Jo-Jo

By / Blogi / Kommentit pois päältä artikkelissa Olipa kerran koira nimeltä Jo-Jo

Jokaisella koirallani on ollut tärkeä merkitys elämässäni. Ajattelen koiristani, että ne ovat opettajiani ja menneitä muistellessa pystyy näkemään, mikä kenenkin Suuri Tehtävä on ollut. Suurin opettajistani on kuitenkin ollut Jo-Jo.

Uskon, että Jo-Jon ja minun kohtaaminen oli tarkoitettu tapahtuvaksi. JJ´n kasvattaja Katju oli hakenut n. 9kk ikäisen Jo-Jon vain kahta päivää aikaisemmin takaisin itselleen Oulusta Paltamoon. Jo-Jo oli lähtenyt Palmossa pihalta heti karkuteille ja oli vuorokauden kadoksissa kovissa pakkasissa. Jo-Jo oli palannut kuitenkin pihaan juuri ennen kuin Katju lähti kohti Kuopiota Corgiseuran mätsäriin tuomariksi. Jo-Jo pääsi siis autokyydillä Kuopioon. Mätsärissä sitten minä ja Jo-Jo tavattiin. Minusta se oli hyvin kaunis nuori cardigan ja Katju tarjosi, että osta tästä koira. En tietenkään tahtonut sitä, minulla oi jo kolme koiraa. Päätin kuitenkin sitä vähän talutella mätsärialueella ja siinä minulle tuli käsittämättömän vahva tunne, että omaa koiraanihan minä tässä taluttelen. Niinpä Jo-Jo tuli koeajalle ja oli kuin enkeli. Päätin, että pidän sen ja soitin Katjulle. En ehtinyt puhelinta sulkea, kun Jo-Jo tiputti työkaverini kalakukon lattialle… Ja siitä se sitten alkoi.  Kävi hyvin nopeasti selväksi, miksi siitä oli haluttu luopua. Niitä JJ´n erilaisia metkuja ja tempauksia sitten nähtiinkin yli kymmenen vuotta. 

Jo-Jon saapumisesta meni aikaa reilut 2 viikkoa kun sairastuin vakavasti ja kuurouduin osittain ja myös tasapainoaistini katosi. Kotiinpaluuni jälkeen oli pakko opetella nopeasti uudelleen kävelemään, koska Jo-Jo oli kuin pyörremyrsky ja sitä oli pakko liikuttaa. Makasin varmaan parin kuukauden ajan sohvalla niin, että Jo-Jo makasi mahani päällä – se oli ainoa paikka, missä se pysyi paikoillaan eikä tuhonnut mitään. Juhannuksen alla JJ purki vessanpöntöstä hajulukon (?) joten juhannus vietettiin melko paskanhajuisissa tunnelmissa… Muistan ensimmäiseltä kesältä lähinnä onnen tunteet siitä, kun Jo-Jo joskus välillä nukkui. Siitä tulikin sanonta, että ”Jo-Jo on kuin enkeli. Nukkuessaan”.

pirjo-ja-joojoo

Jo-Jo sairastui jossain vaiheessa munuaisten vajaatoimintaan. Syy ei selvinnyt, mutta toki asiaan saattoi vaikuttaa sen eräänä jouluna syömä hyasintti (ja siis sitten soiteltiin Helsinkiä myöten myrkytyskeskukseen). Onneksi JJ oli muuten niin pahis, että sen yhtäkkinen kiltistyminen laittoi herätyskellot soimaan ja se saatiin oikealle ruokavaliolle riittävän ajoissa. Myöhempinä vuosinakin kun JJ alkoi tuntua ”liian kiltiltä” se kiikutettiin eläinlääkäriin kontrollikokeisiin.

Jo-Jon kanssa vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti. Eniten ihmetyttää, että se pysyi elossa yli 11-vuotiaaksi. Usein varoitetaan mitkä kaikki ruoka-aineet ovat koiralle vaarallisia, mutta Jo-Jon kohdalla voisi tehdä listan, mitä kaikkea koira voi syödä ja jäädä henkiin,

Jo-Jonkin kanssa treenattiin tokoa ja se oli varmasti parasta tai enemmän, mitä voi saada. JJ olisi ansainnut sen TVA-tittelinsä, mutta se jäi saamatta. Ahnehdin sen kanssa liikaa kun se oli nuori. Paikallaolossa keskityin ongelmien ratkaisuun – en  paikallaolon opettamiseen. Minä en luovuta helposti. Mutta kun laitoin sitten JJ´n kanssa hanskat tiskiin, jäin pois myös kaikista koiraharrastuksen aktiivikuvioista. Käytännössä lopetin koiraharrastuksen pariksi vuodeksi.

Ja koska alussa kiinnostukseni herätti se ulkomuoto, niin Jo-Jo kyllä sai menestystä näyttelykehissä. Jo-Jo voitti urallaan myös kertaalleen erikoisnäyttelyn. Jo-Jon ehkä legendaarisin näyttelyreissu oli Norjaan kun kaksi hullunrohkeaa ystävääni Taija ja Sanna ottivat sen mukaansa. Sielläkin Jo-Jo oli hiukan laittanut asioita järjestykseen ja näyttänyt metkujaan.

c_rop_vsp

Jo-Jo ei ollut laumakoira vaan jos se olisi saanut päättää, se olisi pitänyt kaikki muut koirat nurkassa ja kukaan ei olisi liikkunut. Jo-Jo rakasti ensiksi eniten itseään. Se oli varmasti omasta mielestään maailman keskipiste ja ehdottoman täydellinen. Se oli myös hauska koira, se sai minut nauramaan silloinkin elämässäni oli hyvin musta jakso.

Jo-Jon elämän yksi parhaita päiviä oli varmasti luonnetesti. Se rakasti sitä, että sai riehua sydämensä kyllyydestä ja testin jälkeen se makasi onnellisen rentona, kun odoteltiin arvostelua. Niin onnelliselta se näytit vain kun sai nukkua kainalossani.

pirjo_0109

Jo-Jo opetti minulle paljon koirien kielestä. Se opetti minulle myös aggressiosta. Se opetti minulle nöyryyttä. Ja se opetti minulle paljon vahvuudesta.

Se ei pelännyt mitään eikä ketään. Se oli järjettömän raivokas puolustaessaan minua, toisaalta se oli maailman rakastettavin ja hassuin olento. Se tuoksui kukkasille.

Kun joulu 2010 lähestyi, oli minun vuoroni olla vahva. Jo-Jon ei tarvinnut kokea heikkoutta vaan se sai lähteä pystypäin ja kävellä itse, jälleen kerran, Liisan hoiviin. Sitä ei pelottanut yhtään.

Jo-Jo on ollut poissa kohta 6 vuotta. Sen tempauksia muistellaan yhä edelleen. Usein ajattelenkin, että siellä jossain se Jo-Jo kuuntelee ja ajattelee, että ”olen ollut poissa jo monta vuotta, mutta siellä ne vaan edelleen puhuu MINUSTA!”

Jo-Jo on aina minussa.

jj-ja-letku

JO-JO Cib, Fi, Se & No Ch FinW-01 SBOB Puksipuun Africa Tribal (Toko Evl. LT+233) Rakas krokotiili (28.7.1999 – 20.12.2010)

human hair wigs clip in hair extensions human hair weave