Pondera

Yritys

Pondera on kuopiolainen koira-alan yritys, joka tarjoaa laaja-alaisesti erilaisia koirakursseja – ja koulutuksia. Pondera TMI on perustettu 2009, yhtiömuoto vaihtui KY:ksi keväällä 2012. Ponderan kurssit sekä koirahieronta siirtyivät vuoden 2013 alusta Pondera Halliin Kuopion Neulamäkeen. Ponderan yrittäjänä toimii pitkäaikainen koiraharrstaja- ja kouluttaja Pirjo Heikkinen. 

Miten kaikki alkoi

Minulla, kuten niin monella muullakin pikkutytöllä, oli pitkäaikainen haave: oma koira. Ennen omaa koiraa ulkoilutin naapureiden koiria. Oman koiran sain 7 vuoden odottelun ja koiranhankintarahojen säästämisen jälkeen keväällä-90, welsh corgi pembroke Sabin.  Sabi oli pieni ja sähäkkä, mutta valitettavasti kovin arka niin ihmisiä kun mitä tahansa uutta ja yllättävää kohtaan. Sabin kanssa kuitenkin mentiin koirakouluun, pitihän koira kouluttaa. Vuoden kuluttua Sabin kaveriksi tuli Tessa, corgi sekin, mutta cardigan-versiota. Sabin ja Tessan kanssa ehdin harrastaa tokoa, agilitya, raunioita ja montaa muutakin lajia kokeiltiin. Ensimmäiset toko-kisani kävin Sabin kanssa vuonna-92 Turussa, ykköstuloksella. Molempien kanssa edettiin voittajaluokkaan saakka, Tessa sai sieltäkin vielä yhden ykkösen. Tessa menestyi näyttelyissä ja sitä kautta heräsi kiinnostus myös siihen osaan koiraharrastusta.

Kolmas koirani Iiris oli Tessan pentu. Iiriksen kanssa aloitettiin tokoilu ihan pennusta saakka tavoitteellisesti ja Iiriksestä tulikin ensimmäinen tokovalio rodussaan Suomessa. Meillä oli Iiriksen kanssa yli 16 vuotta kestänyt yhteinen taival. Oli suuri etuoikeus saada elää ja kokea näin pitkä eyhteinen taival. Olla yhdessä ensihenkäyksestä viimeiseen rauhalliseen huokaukseen.

Neljäs koirani Jo-Jo oli taas ihan omaa luokkaansa, hyvässä ja pahassa. Samassa koirassa eli mitä kamalin räyhäkalle ja mitä kiltein ja rakastettavin ihana koira. Jo-Jolla oli ja on edelleen suuri vaikutus minun elämääni. Jo-Jo oli suojelusenkelini ja se hoiti tehtäväänsä välillä turhankin tehokkaasti. Vaikka Jo-Jon poismenosta on kulunut jo kaksi vuotta, joskus vieläkin luulen sen nukkuvani vierelläni. Sabi, Tessa, Jo-Jo ja Iiris ovat kaikki jo enkelikoiria. Jokaisella niillä oli tärkeä tehtävä elämässäni. Jokainen niistä on ollut Opettajiani.

Aktiiviset harrastusvuodet

Olin ehkä 15-vuotias kun aloin toimimaan tokon koulutusohjaajana kasvattiseurassani Kuopion Palvelus- ja Seurakoiraharrastajissa. Silloin ei yhtään huimannut antaa viisaita ohjeita kokeneemmillekin koiraharrastajille! Näin jälkikäteen ajateltuna minun kanssani oltiin todella kärsivällisiä. Mutta ehkäpä sen ajan aktiivit näkivät, että kun tuo juniori on noin sinnikäs, niin pitää kai siitä sitten kouluttaa ainakin hyvä. Vähitellen sain KPSH:ssa vastuutehtäviä, ensin nuorisojaoston vastaavana ja sitten seurakoirajaoston vetäjänä. Myöhempinä vuosina olin myös pari vuotta hallituksessa. Olin myös jäsenenä P-S:n Kennelpiirin nuoriso- ja myöhemmin palvelus- ja seurakoirajaostossa. Näyttelytouhutkin vetivät sen verran mukaansa, että kävin kehätoimitsijakurssin ja istuin useamopana vuotena Kuopion koiranäyttelytoimikunnassakin. Myöhempinä vuosina tuli tutustuttua myös rotujärjestotoimintaan Welsh Corgi Seuran hallituksessa sekä parin erikoisnäyttelyn puheenjohtajana. KPSH:n vuosinani olin mm. Toko SM 2005-kisojen vastaava koetoimitsija ja monia muitakin tapahtumia tulli noina vuosina järjestettyä.

KPSH:lla on ollut suuri merkitys siihen, mitä tänä päivänä olen ja mitä osaan. On montaa ihmistä kiittäminen kaikesta saamastani opista ja ennen kaikkea siitä, että nuorta koiraharrastajaa kuunneltiin ja annettiin mahdollisuus kehittää yhdistyksen toimintaa ja koulutuksia. Ainahan sitä niitäkin löytyi, jotka yrittivät laittaa kapuloita rattaisiin ja hyvä niin. Ei kaikkea pidäkään saada liian helpolla. Opin sen, että jos asiat osaa perustella ja seisoo sanojensa takana, niitä uskotaan.

Kokemusta saa tekemällä

Vuosien varrella olen päässyt monien hyvin ja taitavien kouluttajien oppiin ja monia 90-luvun huippukouluttajia pidän edelleen suuressa arvossa. Olen toiminut koulutusohjaajana kutakuinkin 20 vuotta ja tänä aikana olen katsonut paljon koiria. Koirankoulutuksessa tiedon saaminen ei ole ollut koskaan niin helppoa kuin nyt. On kursseja, kirjoja, nettisivustoja ja jopa tv-ohjelmia. Kaiken tämän informaatiotulvan keskellä unohdetaan helposti itse asia: koira. Koirista voi oppia paljon lukemalla, mutta koirat oppii tuntemaan vain niiden kanssa elämällä. Minulle suurimmat, parhaimmat ja eniten ihailemani asiantuntijat ovat koirat itse. On sanoinkuvaamattoman hienoja hetkiä kun saa aran ja pelokkaan koiran luottamaan itseensä. Tai jonkun koiran ja ohjaajan välisen pulman ratkaistua. Asioiden eteen täytyy tehdä työtä, mutta hyvin tehty työ palkitaan.

Tätä päivää

Tällä hetkellä minulla on neljä koiraa. Cardit Tio ja Rune sekä bordercolliet Pop ja Hip. Tio on jo virkeä eläkeläinen ja sen pääharrastus on ruuan varastelu :) Runen kanssa treenaan ja kilpailen rally-tokossa. Pop kilpailee tokossa SM-tasolla ja lisäksi sen kanssa puuhaillaan jälkeä ja koiratanssia. Lauman nuorin jäsen on Hip, jonka urasuunnitelmat ovat myös tokon suuntaan. Tarkoitus on myös treenailla jälkeä ja rallya sekä toki erilaisia temppuja. Kaikkien koirieni kanssa puuhastelen kaikennäköisiä juttuja ja testailen mm. kurssieni temppujen opettamiset ensin omillani. Omista koiristani löydät lisää Omat koirat-osuudesta.

 Tokon lisäksi olen koirista ja eri lajeista kiinnostunut laajemminkin. Viime vuosina ulkomaanreissutkin ovat suuntautuneet koiratapahtumiin mm. Englantiin maailman tunneituimpaan koiranäyttelyyn Cruftsiin, Roomaan belgianpaimenkoirien MM-kisoihin ja Torinoon Tokon MM-kisoihin. Jos Suomessa on suuria kansainvälisiä koiratapahtumia, lajista riippumatta, olen varmasti paikalla! 

Kuulun corgi- ja bordercollie rotujärjestöjen lisäksi useampaan muuhunkin ja seuran aktiivisesti monia eri rotuja. Eri rotujen historia on todella mielenkiintoista ja siitä saadut ajatuksen erittäin hyödyllisiä myös kouluttajana. Jos minulle tulee kurssille joku todella harvinainen rotu, tutkin aina ennen kurssia rodun historiaa ja muuta tietoa.

Tervetuloa kursseille nauttimaan yhdessä tekemisestä koiran kanssa!

human hair wigs clip in hair extensions human hair weave